sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Terapeutin tarpeessa?

Toista ei voi muuttaa, vain itseään voi. Se lienee se totuus. Omaa käytöstä ja omia toimintamallejaan voi muuttaa, toista ei muutokseen voi pakottaa. Toinenkin saattaa muuttua siinä samalla, mutta sen toisen käytöksen muuttumista ei voi alkusysäykseksi odottaa. Näin lienee tosi, mutta minä ainakin toimin jotenkin toisin.

Lienee aiemminkin ollut puheena, että pidän itseäni läheisriippuvaisenaToinen ääripää läheisriippuvuuden ilmenemismuodoissa on vahvuuteen sairastuminen, jolloin ihminen on kontrolloiva, vakava, hallitseva ja aina järkevä. Hän vaatii itseltään täydellisyyttä. Hän huolehtii ja auttaa pakonomaisesti, kantaa vastuuta toisista ihmisistä, mutta ei omasta hyvinvoinnistaan. Hän uhraa elämänsä toisille. Kuulostaa tutulle, vaikka en nyt ehkä aivan pahimmasta päästä olekaan. Muiden tarpeet menevät usein omieni edelle, vaadin itseltäni paljon, mutta en mieheltäni. 

Läheisriippuvuuden kehittymisen taustalla voi olla lapsuudenaikaisia kokemuksia hylätyksi tulemisesta, turvattomuudesta, tuen ja rohkaisun puutteesta, vanhempien liiallisista vaatimuksista tai sitomisesta tai toisaalta liiallisesta sallimisesta. Läheisriippuvainen voi olla päihdeongelmaisen lapsi tai puoliso. Jos kesällä luitte postauksia, niin lienee muisteluissa riittävästi tähän sarjaan. Ja nyt olen sekä päihdeongelmaisen lapsi että puoliso.

Tämä on todettu, mutta miten eteenpäin? Jos minä milloinkaan aion tästä tilanteesta toiseen päästä, on minun ensin muutettava itseäni ja päästävä tästä viheliäisesi vaivasta eroon. Täytyyköhän minun etsiä perheterapeutin lisäksi terapeutti itselleni?