tiistai 7. helmikuuta 2012

Miksi

Eilen olin heti aamulla suutuksissa, kun mies ei herännyt ja minä herättelin kerta toisensa jälkeen. Kommentoijat olivat hämmästyneitä, että miksi herätän aikuista miestä. Antaa myöhästyä. Noh. On sekin tie kokeiltu. Meidän kymmenvuotisen suhteen aikana kahdet keskeytyneet opinnot, viisi työpaikkaa, alkoholiongelma, peliriippuvuus, rahallinen riippuvuus minusta. Nyt on menossa siis taas noususuhdanne: alkoholinkäyttö hallinnassa, pelit on pelattu, opiskelemassa on käyty liki päivittäin. Jos minä en herätä, mies jää nukkumaan. Toteaa vain tyynesti, että en herännyt, joten nukuin. Siitä on kuulkaa niin lyhyt matka jälleen kerran keskeytyneisiin opintoihin, kotiin linnoittautumiseen, alkoholiongelmaan. Jos se sen vaatii, että herätän, niin herätän.

Mies ei ota vastuuta, eikä hänellä ole pitkäjännitteisyyttä. Jos joku ei suju, niin ei suju. Lopetetaan. Antaa olla. Jos ei huomaa herätä, niin sitten nukkuu. Olen minä yrittänyt puhua, että jos pienin askelin mentäisiin. Laitettaisiin se kello soimaan ihan itse ja sitten noustaisiin. Huolehdittaisiin ihan itse omista asioista. Mutta ei.

Ne teistä, jotka olette lukeneet vähän kauemmin tätä, muistanevat turhautumiseni ja ponnekkaat pyrkimykseni eroon. Tai olivatko lie ponnekkaita, kun ei mitään sitten tapahtunutkaan. En kestänyt miehen murhetta, otin kainaloon kuin äiti ja lohdutin. Tietenkään tilanne ei ole sellainen, millaisen parisuhteen elämääni haluaisin, mutta tällä nyt mennään. Lapsilla on isä läsnä, isällä elämä sujuu, arki menee painollaan. On tämä kuitenkin kohtuullista elämää, joillakin menee huonommin.