maanantai 31. joulukuuta 2012

Onnellista uutta vuotta?

Perinteisesti joulukorteissa oli ainakin aiemmin toivotus "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!" Mietin tänään tuota jälkimmäistä, kun istuin saunan lauteilla ja ulkona paukkuivat uudenvuodenraketit. Miksi on vuosikaudet toivotettu nimenomaan onnellista uutta vuotta? Miksi ei ole onnellista joulua ja hauskaa uutta vuotta? Menestystä seuraavaan vuoteen? Iloa? Rikkautta? Vaan nimenomaan onnellisuutta.

Googlasin toivotuksen ja jopa monet kuntien ja valtion virastot toivottivat asiakkailleen onnellista uutta vuotta. Onko oikeasti valtiovallan suojeluksessa ihmisten onni? Epäilenpä. Olisihan se varmasti ilo ja menestys valtionkin näkökulmasta, jos kansalaiset olisivat onnellisia.

Että onnellista vuotta 2013 kaikille. Minullekin.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Keijukaiselle toiveita

Alkaa olla vuosi paketissa. Luin blogista vuosi sitten kirjoittamiani toiveita tälle vuodelle ja koontia edellisestä. Eipä näytä paljon vuoden aikana muuttuneen. Silloin olin vielä toiveikas perheneuvojalla käymisestä. Että oikeasti joku muuttuisi. Eipä muuttunut, ei. Asuttiin siellä vuokrakodissa ja tämä oli myynnissä. Se harmitti. No eipä harmitä enää, kun ollaan taas kotona. Enkä täältä enää ihan heti lähde. Lapset ovat murusia tietenkin yhä. Nukkuvat milloin omassa sängyssä ja milloin vieressä. Työkuvio kai on edennyt. Ura korkeammalla. Onko se sitten plussaa vai ei?

Jos keijukainen toteuttaisi kaikki toiveeni vuonna 2013, toivoisin seuraavaa:

  • Onnea! Että tuntuisi onnelliselta. Hymyilyttäisi. Kokisi olevansa hyväksytty ja tekevänsä asioita jotka hyväksyy ja joista nauttii. 
  • Lasten elämään iloa ja turvallista arkea. Että olisi hyvä olla. Luotettavia aikuisia ympärillä ja kivoja kavereita vierellä. Että ei tarvitsisi nähdä alkoholin kanssa läträämistä, että lasten tarpeet olisivat etusijalla. Että aikuiset siinä lähellä eivät purkaisi omaa pahaa oloaan ja omaa epävarmuuttaan lapsiin. Isompi menee syksyllä kouluun, joten toivon siihen hyviä lähtöjä ja turvallisia aamuja ja iltapäiviä.
  • Kun en enää usko miehen muutokseen, niin jotta edelliset voivat toteutua miehestä pitää erota. Toivon eron menevän sutjakasti. Että mies ei uhkaili itsemurhalla, eikä riitelisi lapsista. Ottaisi vain rahat (jotka pankki toivottavasti minulle lainaa) ja asettuisi elämään omaa elämäänsä. Hoitaisi lapsia vuorollaan ja selvänä. Olisi isänä.
  • Terveyttä itselle ja läheisille. Selviäisimme arjen vaatimuksista hyvissä voimin, saisimme nukuttua ja vastoinkäymiset terveyden saralla jäisivät pieniksi.
Semmoisia toiveita. Vuoden päästä taas summataan.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Lahjakatsaus

Sisko miehineen on kylässä. Sisko oli neulonut meille kaikille lämpimät kaulurit ja pienimmälle ihanat vaaleapunaiset villasukat. Isomman villasukat on vielä hetken verran kesken ja valmistuvat ennen kuin sisko miehineen lähtee kotiin.  Sisko on ajatellut meitä monta monituista tuntia neuloessaan. Joskus itsetehtyjen lahjojen kanssa nolostuu. Jos lahjantekijä on käyttänyt paljon aikaa, mutta lopputulos ei syystä tai toisesta miellytä, pelkää pahoittavansa lahjanantajan mielen. Vaikka ei haluaisi, eikä tarkoittaisi. Tai sitten pahoittaa oman mielensä pitämällä esillä jotain, josta ei pidä. Sisko onneksi tietää makuni ja oli taas neulonut minulle mieluista.

Jotkut arvottavat lahjoja hinnan mukaan. Mitä kalliimpi, sen parempi lahja. Mieheni on näitä. Mielellään mies haluaisi jotakin elektroniikkaa, viimeisintä. Minä ja siskoni arvostamme itsetehtyjä tai jollakin tapaa eettisiä lahjoja. Hinnalla on sikäli väliä, että jos halvalla saa hienoa ja kestävän kehityksen mukaista, niin hyvä.  Vanhemmilleni ostin pienet paikallisten käsityöläisten tuotteet. Isälleni käytännöllisen, äidilleni kauniin.

Sopivan lahjan löytäminen on joskus työlästä. Pitää pohtia monelta kannalta, eikä kiireessä ennätä, eikä jaksa. Pitäisikö siis ensi joulun lahjoja ryhtyä pohtimaan nyt?

perjantai 28. joulukuuta 2012

Välinpitämättömyys

Olen huomannut itsestäni välinpitämättömyyden. Miehen tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät jaksa enää kiinnostaa. Miehen valehtelu ei suututa minua. Se ei tule yllätyksenä ja yleensä tiedän kyllä milloin ja mistä mies valehtelee. Meidän keskustelumme ovat siis näennäisiä, mies on puhuvinaan ja minä olen kuuntelevinani. Emme juuri riitele, minä en aloita ja mies ei jatka, jos jostakin sanonkin. Mitä se hyödyttää mistään sanoa? Saa vastaukseksi jotain, jota ei ole tarkoituskaan pitää.

Olen ollut tästä omasta välinpitämättömyydestäni hieman huolissani, mutta toisaalta olen ajatellut, että se on alitajuntani tapa auttaa minua selviytymään. Eilen luin kuitenkin Iltalehdestä artikkelin. Ikäänkuin ymmärsin, että välinpitämättömyys ei ole normaalia, eikä hyväksyttävää. Että se on vakava merkki minulle itselleni siitä, että asioiden pitää muuttua.

Heräämisiä tapahtuu?

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Rakkaus?

Katsoin eilen televisiosta rakkausdraamaa. Vaikeissa oloissa toisen kunnioitus ja ihailu löytyivät ja sitä myötä rakkaus. Ikävä kyllä loppu oli onneton, mies kuoli, rakkaus jäi elämään. Olisiko lie kestänyt pyykinpesua, kurarukkasia ja pois vietäviä roskapusseja? Ei ollut siinä elokuvassa mistään niin maallisesta puhetta.

Mitä se rakkaus edes on? Muistan sen lämpimän tunteen, joka on puistellut koko vartaloa, kun vain ajatteleekin toista. Muistan sen, kun toisen koskettaminen saa sähkövirran kulkemaan. Sitä en ole kokenut, että aamuisin olisi hyvä herätä toisen vierestä vielä vuosienkin jälkeen. Että joku sipaisisi hiukset pois silmiltä ja antaisi minun vielä nukkua hetken. Mutta mistä edes rakkauden tunnistaa? Minä taidan erehtyä luulemaan rakkaudeksi ystävällistä puhetta. Sitä, että joku on minulle ystävällinen. Huomaa, että olen olemassa. Rakastun. Tai luulen rakastuvani. Toinenkin luulee rakastavansa, lähtee mukaan minun tunteeseeni?

Sen tiedän, että miestäni en rakasta. En millään enää. Mutta jos nyt saan itsestäni sen verran itsekunnioitusta esiin, että saan eron aikaan, niin uskallanko enää koskaan edes puhua miesten kanssa? Siinä pelossa nimittäin, että luulen ystävällisyyttä rakkaudeksi? Että kohta minulla on taas vaivoinani joku, joka oli minulle hetken ystävällinen ja lakkasi sitten olemasta? Miltä rakkaus tuntuu? Kun vuosien jälkeen rinnalla on sama ihminen ja yhä sanoo, että rakastaa. Miltä se tuntuu?

tiistai 25. joulukuuta 2012

Väärin ja väärin

Joulupäivä vaikuttaa perin pitkältä päivältä. Jouluvieraat lähtivät heti aamupalan jälkeen. Tiskit koneeseen, vierassängyistä lakanat, saunalta pyyhkeet. Hetkessä näytti kuin ketään ei olisi ollutkaan. Oli jotenkin olo, että haluan pestä itsestäni koko joulun. Lämmitin saunan. Saunottiin heti lounaan jälkeen. Lähinnä minä ja lapset, kävi siellä mieskin. Enimmäkseen oli puhelin kädessä vilvoittelemassa. Nyt on leikitty sekalaisia leikkejä. Päivän rytmi on mennyt sekaisin ja alkoivat heti hämärryttyä kyselemään, että joko mennään nukkumaan.

Kun tänään lisäsin joulukuuselle vettä tuli mieleeni, että äitini ei lisäillyt kuuselle vettä. Isä lisäsi aina. Äiti ei myöskään koskaan kantanut saunalle puita, saati lämmittänyt saunaa. Isä lämmitti, kunnes minä ja siskoni ryhdyimme lämmittämään. Äiti hyvin harvoin kävi ruokakaupassakaan. Isä kävi. Isä myös hoiti kaikki laskut. Isä tekee nämä yhä. Vertasin tänään miestäni isääni. Mieskään ei lisää kuuselle vettä, eikä hoida laskuja. Saunaa lämmittää, jos sattuu huvittamaan ja jos oleellisesti hänellä saunanlämmitykseen liittyvää olutta on. Mies käy kyllä ruokakaupassa, joskin tuo sieltä mielestäni usein jotain väärin. Niin, kenen mittapuulla väärin? Minun kai? Mutta jos tuo usein jotain, jota ei tarvita, jotain joka on meille liian kallista ja jättää tuomatta jotain, joka lapsiperheessä on oleellista?

Ei se mies minua voi miellyttää. Tekee asioita väärin. Aina vaan. Koko ajan. Parempi hänen olisi jonkun muun kanssa.

Vähään kun tyytyy

Huomaa selvästi, että mieheni on äitinsä poika. Anoppi nimittäin vuoden poissaolon jälkeen ilmaantui meille joulunviettoon. Osa ajasta on mennyt mököttäessä, kun asiat eivät ole sujuneet juuri mielen mukaan. Aattoaamuna keitin riisipuuroa ja syystä tai toisesta ennen puuron valmistumista anoppi otti auton alleen ja lähti johonkin. Palasi parin tunnin päästä ja oli käynyt puurolla huoltamolla. Onko se kyvyttömyyttä olla vieraan osassa vai tahallinen mielenilmaus miniää kohtaan? Mene ja tiedä. Viime kerralla äidin ja pojan riita koski mm. lastenkasvatusta. Anopin mielestä lapsia ei saa komentaa. Olin miehen kanssa aattoiltana saunassa ja isovanhemmat katsoivat lapsia. Mies kävi tarkastamassa kesken saunomisen tilanteen ja anoppi oli mököttämässä, kun isompi ei ollut enkeli. Lapsen pitäisi luontaisesti aattoillan lahjahässäkän jälkeen olla rauhallinen ja hyväkäytöksinen ja mikäli näin ei ole, se lienee henkilökohtainen loukkaus anoppia kohtaan. Varmaan miniältä.

Muistan monia hetkiä minun ja miehen matkan varrelta, kun mies on ollut kyvytön asettumaan toisen asemaan. Ihmettelee suuresti, että miten olen pahoittanut mieleni jostakin. Kuten silloin, kun olisin tarvinnut tukea soittaessani sairaalan pihalta saatuani diagnoosin parantumattomasta sairaudesta. Silloin mies sanoi jaa, käy kaupassa. Kun myöhemmin siitä puhuin mies sanoi, että eihän hän voi tapahtunutta muuttaa, joten turha siitä on puhua. Kaupasta sen sijaan hänellä oli tarpeita. Tai kun olimme lähes ensimmäisillä treffeillämme viikonlopun vietossa eräällä mökillä ja minä kävin kaupassa ennen menoamme. Mies pyysi ostamaan cocacolaa. Ostinkin, mutta mies ei juonut sitä, kun se oli väärää merkkiä tai jotain. Miehen mielestä minun ei olisi pitänyt pahoittaa siitä mieltäni, koska kysehän ei ollut minusta, vaan juomasta. Minulle se taas oli selkeä viesti, että minä en kelpaa, minun tapani ovat väärät, minä en pysty häntä miellyttämään. Nyttemmin olen moisista päässyt. Mies ei vain ajattele muita kuin itseään. Kuten ei anoppikaan.

Yllättävän hyvin tämä joulunseutu on mennyt. Minä olen ollut paljon lasten kanssa tai keittiössä ja vältellyt kohtaamisia yhtään kenenkään kanssa. Anoppi on ollut jossakin mököttämässä osan aikaa ristikkonsa kanssa. Juomisesta sanoin miehelle aattoa edeltävänä iltana aika tiukkaan sävyyn ja näyttää mies nyt pitävän juomat pois silmistäni. Nukkumaan olen mennyt lasten kanssa yhtä aikaa, joten ovat varmaan juoneet illemmalla enemmän. Vähään sitä tyytyy juhlapyhissäkin, kun aikansa kohtelua kestää...

maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulu

Jouluaatto. Otin kinkun uunista heti herättyä ja keitin kahvit. Yhdet pyykit nostin kuivausrumpuun, toiset laitoin koneeseen. Lapset heräsivät. Kylässä olevat appivanhemmatkin heräsivät. Pienempi kävi herättämässä isänsä. Ei kai olisi jaksanut nousta, mutta nousi kuitenkin. Parkkeerasin itseni pienemmän kanssa yläkertaan ja nyt mies on koittanut jo kolmesti mennä takaisin sänkyyn. Hoitakoot vanhempansa. Minulle riittää seurustelu hieman myöhemminkin. Alakerrasta kuuluu kuitenkin tasainen kina, kun isompi ja isänsä keskustelevat. Kai sinne on mentävä.

Aamun lehdessä päätoimittaja toivoi, että aikuiset jaksaisivat laittaa omat tarpeensa syrjään jouluksi ja antaa lapsille hyviä muistoja. Yritetään sitä tänään.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Anna lapselle raitis joulu

Anna lapselle raitis joulu. Näinhän meitä valistetaan joka vuosi. Taaskaan en siihen pysty. Mies päättää meidän lasten joulusta käymällä Alkossa ja ostamalla itselleen ja vieraisilla olevalle isälleen oikein jouluiset ja runsaat juotavat. Niin ja eilenhän sitä juomista oli myös. Niin ja toissapäivänä. Niin ja sitä edellisenä. Ainiin, koko viikkohan se on taas miehellä mennyt juodessa. Ei niin ihan kamalasti yhtenäkään iltana, mutta jokaisena enemmän kuin mitä minusta olisi hyvä.

Kyllä minäkin olen jo sen ymmärtänyt, että minä en voi miestä pelastaa. Minä en voi miestä raitistaa. Kun mies ei itse halua. Uhkailtu on ja kiristetty. Lahjottu on ja maaniteltu. On koitettu puhua kuin aikuiselle ja on koitettu puhua kuin lapselle. Eipä auta, ei. Ja kun kerran mies on valintansa tehnyt, niin kai minunkin on tehtävä. Muuten tulee alkoholisteja vielä meistä molemmista ja lapsista alkoholistien lapsia. Ei sillä, että itse joisin ongelmaksi asti, mutta tiedän kyllä, että alttius alkoholismiin asuu sisälläni. Odottaa, että väsyn vastustamaan. Siksi on parempi, että juomia ei ole tarjolla.

Olisiko se seuraava jo raitis meidän lapsille?

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Vanha ja viisas ja innostuksen palo

Olin tässä yksi päivä joululounaalla vanhan ja viisaan kanssa. Jo eläkkeellä oleva arvostamani ammattilainen, joka on selvinnyt vuosia, jos ei vuosikymmeniä tiukoista paikoista. Pyysin häneltä neuvoa ja sainkin. Tarjosin siitä kiitokseksi lounaan. Sain häneltä lahjaksi pitkiä tulitikkuja. "Ettei innostuksen palo sammuisi", sanoi hän.

Julkisuudessa on ollut puheissa ajatus siitä, että iäkkäiden palkkoja pitäisi voida laskea. Niin ja nuorten myös. Niin ja sairaslomista ei haluttaisi maksaa ja lapsentekokin on niin kallista. Kuka olisi se tehokas työläinen, joka ansaitsisi koko palkan? Aina töissä oleva? Pelkkä työajan mittaaminen on ihan harhaista, jos samalla ei katsota, mitä saa aikaan. Pelkkä iän katsominen on ihan harhaista, jos ei samalla katsota, että mitä maailmasta ymmärtää ja kuinka sillä tietämyksellään työyhteisöä hyödyttää. Nuoret osaavat monia asioita, joita vanhemmat eivät ja vanhemmilla on kokemusplakkarissaan niin monta aallon harjaa ja pohjaa, että he osaavat suhtautua tapahtumiin suhteellisesti.

Miten kaikessa on nykyään vain yksi totuus?

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kohtuullisestihan tämä taas sujuu?

Perhe-elämän kannalta muutamat viime päivät ovat olleet ihan ok. Mies on osallistunut aika hyvin lasten kanssa touhuiluihin. Oltiin pikkuisten joulujuhlassa, ihan perheenä ja riitelemättä. Eilen käytiin markkinoilla ja muuallakin, perheenä ja riitelemättä. Lumitöitä on tehty, yhdessä ja erikseen. Halkoja kannettu ja taloa lämmitetty, yhdessä ja erikseen. Jos elämä olisi näin, ja vain näin, niin se voisi olla.

Vaikka perheen elämä on kulkenut rataansa suotuisasti, ei parisuhde ole sitä tehnyt. Mies haluaisi helliä huomionosoituksia, kun muuten on kohtuullisen kivaa. Minä vain en niihin pysty. Mies haluaisi ottaa muutaman lasillisen viiniä, kun on hyvä fiilis. Ja sinne katoaa se minun hyvä fiilikseni, siihen samaan, kun sovitun viinipullon sijaan mies tuokin viinipänikän ja olutta. Mies haluaa käyttää hyvää tuultani hyväkseen ja on vailla rahaa tai lahjoja, maksattaakseen minulla jotakin, johon minulla ei olisi varaa tai jonka rahan käyttäisin mieluummin muuhun. Mies huitaisee kädellään kaikille keskusteluyrityksilleni, että ei nyt, kun on niin mukavaa. Ja niin se arki taas pian palaa samaan kuin ennenkin.

Mikään ei ole nyt kovin huonosti. Pärjään kyllä miehen kanssa. Jos jaksan pitää asiat hallinnassa, ne pysyvät siinä kyllä. Rahaa miehelle voi antaa varoen, vain suunnillen sovittujen ostosten verran, koska muuten mies ostaa juotavaa. Miehen ei voisi antaa sooloilla, koska hänen sooloiluyrityksensä pääsääntöisesti tulevat kalliiksi. Tiedän jo milloin mies valehtelee, joten minulle sillä ei ole merkitystä. On kuin mies sanoisi asiat vain toisilla sanoilla. Jos arjeksi riittää, että päivästä toiseen selvitään kohtuullisen kunnialla, eikä niitä juhlahetkiä odotella, niin kohtuullisestihan tämä taas sujuu.

Mutta onko tässä mitään järkeä?

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulumuisteloita

Jouluvalmistelut ovat juuri sopivassa vaiheessa. Ulkosauna on pesty, ulkokynttiläiset kiertävät puuta ja lapset ovat levitelleet kuusenkoristeita ovenkahvoihin ja kaapinnuppeihin. Joulueinesmyyntiin on tehty ennakkotilaus. Joulupukin kirje on kirjoitettu ja talteen otettu (tonttu vei). Tänään on suunnitteilla retki käsityöläismarkkinoille, josta saadaan lahjat vanhemmalle väelle.  Huomenna joulukalenterin luukussa lukee pipareiden leivonta.

Jouluun liittyy monia perinteitä, kullakin perheellä omansa. Meidän perheen joulut ovat olleet vähän mitä sattuu, aika useat jommassakummassa mummulassa. Niissä, joissa alkoholi näyttelee liian suurta osaa. Yhtenä jouluna oltiin mummulan lähellä mökissä ja käytiin retkiä siellä mummulassa. Täällä meilläkin on joskus ollut sukulaisia. Tänä jouluna olemme kotona, appiukko eli lasten ukki kai tulee. Ehkä. Emme ole vielä varmoja. Yhden joulunseudun olin kovassa kuumeessa, aattona nousi, heti sen jälkeen kun olin sulattanut jäätyneen keittiön vesiputken. Uskoin lujasti, että tauti on henkinen, kun anoppi oli sen joulun meillä. Että elimistöni haluaa pelastaa minut anopin joululta. Lopulta tauti paljastui myyräkuumeeksi ja vaati sairaalahoitoa. Kaksi joulua ennen lasten tuloa olimme miehen kanssa ulkomailla.

Miehen kanssa paras joulu oli varmaankin se, kun tämä talo oli juuri ostettu. Vielä ei oltu muutettu. Toisessa päässä pakattiin, muutto tehtiin välipäivinä. Mutta aattona olimme uudessa kodissa, takkatulen loisteessa, pelkät patjat lattialla. Astioita oli tuotu sen verran, että syötyä saatiin. Lanttulaatikkoa ainakin oli, sen muistan. Esikoinen oli mahassa. Oltiin niin toiveita ja unelmia täynnä. Tulevaisuudenusko vahva.

Minkähänlaiset muistot meidän lapsille jouluista jää? Lahjoja aina saa, kuusikin on, itsetehtyjä pipareita, joulukinkku. Aattona aina saunotaan ja yleensä sillä aikaa kiireinen pukki oli käynyt tuomassa lahjat kuusen alle. Yhtenä vuonna isompi halusi, että pukille kirjoitetaan, että tontut voi lahjat tuoda. Taisi olla pelästynyt jotakin kaupan pukkia. Pulkkamäessä on joulunseutuna aina käyty, milloin milläkin kumpareella.

Rauhaisaa joulunodotusta itse kullekin!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Pikkuisten joulujuhlista

Eilen illalla minulla oli joku ajatus, josta ajattelin tänne kirjoittaa. Nukuin koko yön suunnilleen heräämättä ja heräsin vasta kellonsoittoon. Nyt se ajatus on kadonnut. En millään muista sitä.

Sen sijaan muistan, että eilen oli lasten päiväkodin joulujuhlat. Ulkona koko väki ja ihania esityksiä pikkuisilta. Monenlaisia laululeikkejä oli harjoiteltu. Lapset esittivät omansa vielä uusintana kotona juhlan jälkeen. Juhlasta otin muistoksi muutaman valokuvan. Omassa albumissani on oma lapsuudenkuvani päiväkodin juhlasta. Muistona. Juhlaruokana oli kuumaa mehua ja lasten leipomia pipareita. Pienestä ne syntyy hienot juhlat, kun sydämellä tehdään.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Väsymys

Hurja väsymys. Neljän päivän reissu vanhempieni luokse, matkaa lasten kanssa viitisen tuntia. Hermo on piukalla, kun kuulee sadannen kerran "joko ollaan kohta perillä" ja "tuo aloitti". Vieressä etupenkillä istuu mies, jonka kanssa ei ole mitään puhuttavaa. Ja perillä. Juovuksissa lähes koko ajan olevat mummu ja ukki. Ja mies. Kun saa arvostavaa seuraa, on juominen niin helppoa. Isäni oikein tyrkyttää. Ota nyt hyvä mies, suuta jo kuivaa! Eipä kuiva kauaa. Olihan meillä kivojakin hetkiä, vierailu siskon luo ja siskon kissat, uusia leikkipuistoja tutkittavaksi, mummulan oikea aikuisten kylpyamme. Lapset ovat niin tyytyväisiä, kun on kivojakin juttuja. Iso perhepeti vierashuoneessa, äidin kainalossa molemmat joka yö.

Viime yönä pienempi heräsi yskimään kahden aikaan ja minä en saanut enää unta. Makasin siinä sitten valveilla ja mietin elämää. Nousin tekemään yhden toimenpideohjelman neljän jälkeen. Siitä se tämäkin päivä käynnistyi.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Omenateoria

"...rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema meidät erottaa..." Näinhän se sanotaan. Mietin illalla, että mihin kaikkeen se oikein velvoittaa. Onko ne vastoinkäymiset sellaisia, jotka ulkopuolelta uhkaavat parisuhdetta? Kuten vaikka työttömyys, vähävaraisuus, sairaudet ja kuolema? Että lupaa rinnalla rakastaa, vaikka elämä koettelee. Yhdessä käsikädessä vastoinkäymisiä päin, toinen toistaan tukien? Vai onko ne vastoinkäymiset sellaisia, että mies ei kanna vastuutaan, juo, jättää yksin niiden vastoinkäymisten kohdatessa? Kun rahat ei riitä, kun on sairas. Jos silloin jää yksin, niin onko se niitä vastoinkäymisiä, joiden kohdatessa on luvannut rakastaa?

Mieleeni tuli teoria omenasta. Kun omena kulkee kulkuaan puusta välikäsien kautta kauppaan ja siitä meille kotiin, omena saattaa kokea monenlaisia kolhuja. Usein sitä pidetään sievästi ja se on kaupassa sileä ja kuhmuton. Jotkut lajikkeet tosin ovat herkempiä. Mutta kun niitä kolhuja tulee, ei koko omena siitä yleensä pilaannu syömäkelvottomaksi. Onpahan vähän kolhuinen. Kun omenan syö, on vielä sisin hyvä, siemenet käyttökelpoisia istutettavaksi.

Toisinaan se omenan pilaantuminen alkaa sieltä sisältä. Siemenet lähtee mätänemään. Saattaa näyttää päältä hyvältäkin, mutta ei ole pelastettavissa. Kompostiin vain koko paketti.

Näinkö se on parisuhteessakin? Kun ulkoa koetellaan, niin hyvässä lykyssä ei käy kuinkaan, mutta jos se sisältä parisuhteesta lähtee se mätä, niin se on menoa? Olen nimittäin taas perinjuurin väsynyt juomiseen, ajattelemattomuuteen, oman edun ensisijaiseksi laittamiseen.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kylmää ja kylmempää

Perusasioiden äärellä tuntuu moni asia pieneltä. Tänään perusasiana oli lämpö. En tiedä miten siinä niin kävikin, mutta talo oli päivän aikana kylmennyt kuuteen-seitsemääntoista asteeseen. Vaikka eilen oli tulet uuneissa ja vaikka lisäsin mattoja lattialle ja vaikka viritin kellarin oven eteen verhon estämään vetoa. Niin ja vaikka eteisen väliovikin oli kiinni koko päivän. Ilmeisesti vähäisen lumimäärän takia kylmä pääsee lattian kautta sisään. Lattianrajassa on nimittäin vain kymmenkunta astetta.

Lapset olivat aivan kylmissään. Molemmilla oli villasukat jalassa ja collegetakkeja kaivettiin lisävaatteeksi. Ei ehtinyt lämpöä järjestellessään miettiä sen kummempia murheita. Että puolensa kullakin ja positiivisen voi löytää asiasta kuin asiasta...

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Luonto lähellä, liiankin

Pakkanen on tullut ja lumi peittää maan. Luonnon eläimilläkin näyttäisi olevan kylmä ja nälkä. Ainakin pikkulinnut ovat yhden talipötkylän jo syöneet ja siemeniä saa lisätä jo useamman kerran viikossa, vaikka säiliö on iso. Lintujen lisäksi kylmissään näyttävät olevan hiiret. Ainakin näyttävät työntyvän sisälle. Eilen lapsilla oli suuri kiljumisen aihe, kun hiiri juoksi olohuoneessa heti aamulla. Tänä aamuna heräsin ennen muita ja eiköhän hiiri juossut heti ensi töiksi keittiön lattialla. Jääkaapin alta kaapin alle. Tuli vielä kanssani olohuoneeseen peräti kahteen kertaan. Meillä on ollut perinteisenä hiirenloukkupaikkana hellan alaosa, sieltä kulkivat ennen. Nyt näyttää kaappi saaneen paremman suosion. Viritin siis loukun sen alle ja juuri kuului napsaus. Hei vaan sille hiirelle.

Maaseutuelämä vaatii toisenlaisia taitoja kuin kaupunkielämä, vaikka ei elanto maaseudusta tulisikaan. Hiiret nyt tietysti tulevat kaupunkikotiinkin, jos vain pääsevät. Monien mielestä maalla pelottavinta on pimeys. Kaupunkilaiset ovat tottuneet ainaisiin valoihin. Maalla voi tehdä sen päätöksen, että sammuttaa valot, mutta monta kertaa järkevä päätös on ottaa taskulamppu mukaan. Joskus ihmiset kyselevät, että enkö pelkää postinhakumatkalla karhuja. Karhuja! En kyllä pelkää. Onkohan nykyihmiselle käynyt niin, että uskotaan mieluummin sensaatiojuttuja ja elokuvia kuin tosiasioita? Sitten pelätään kaikenlaista mitä ei pitäisi ja ei osata varoa sellaista mitä pitäisi pelätä?