Olin tässä yksi päivä joululounaalla vanhan ja viisaan kanssa. Jo eläkkeellä oleva arvostamani ammattilainen, joka on selvinnyt vuosia, jos ei vuosikymmeniä tiukoista paikoista. Pyysin häneltä neuvoa ja sainkin. Tarjosin siitä kiitokseksi lounaan. Sain häneltä lahjaksi pitkiä tulitikkuja. "Ettei innostuksen palo sammuisi", sanoi hän.
Julkisuudessa on ollut puheissa ajatus siitä, että iäkkäiden palkkoja pitäisi voida laskea. Niin ja nuorten myös. Niin ja sairaslomista ei haluttaisi maksaa ja lapsentekokin on niin kallista. Kuka olisi se tehokas työläinen, joka ansaitsisi koko palkan? Aina töissä oleva? Pelkkä työajan mittaaminen on ihan harhaista, jos samalla ei katsota, mitä saa aikaan. Pelkkä iän katsominen on ihan harhaista, jos ei samalla katsota, että mitä maailmasta ymmärtää ja kuinka sillä tietämyksellään työyhteisöä hyödyttää. Nuoret osaavat monia asioita, joita vanhemmat eivät ja vanhemmilla on kokemusplakkarissaan niin monta aallon harjaa ja pohjaa, että he osaavat suhtautua tapahtumiin suhteellisesti.
Miten kaikessa on nykyään vain yksi totuus?