keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Entinen mies

Olen miettinyt tämän suhteen karikoissa monta kertaa edellistä miestäni. Emme olleet naimisissa, mutta yhteinen koti meillä oli varmaankin seitsemän-kahdeksan vuotta. Seurusteltiin jonkin verran enemmän, pari vuotta. Hän oli jollakin tapaa samanlainen kuin nykyiseni, mutta monella tapaa ihan erilainen. Jotkut teot näyttävät samanlaisilta, mutta syyt niiden takana olivat toiset.

Tämä mies oli sairastunut nuoruusiän diabetekseen murrosiässä, oli perheen ainoa lapsi ja hänen vanhempansa olivat olleet kotona sairaseläkkeellä jo vuosia, kun tapasimme. Mies muutti äidin helmoista minun helmoihini. Sairautensa vuoksi ei ollut käynyt armeijaa. Seurustellut kyllä oli, ollut avoliitossakin, mutta paikkakunnan tapojen mukaan tyttö asui heidän perheessään. Minäkin asuin siellä hetken, mutta eihän se pidemmän päälle onnistunut.

Sairaus rytmitti elämäämme. Ruoka oli varmaan aina +/- 15 minuutin tarkkuudella. Minä laitoin ruuan. Jos mies oli yksin, hän meni äidilleen syömään. Ruoka kelpasi aina. Kesälomamatkalla kävimme aina Tampereella. Hän harrasti liikuntaa säännöllisesti koko yhteiselomme ajan. Joukkuelajia. Usein viikonloppuisin oli pelireissuja. Lisäksi hän soitti. Soittotreenit oli toinen elämää rytmittävä asia.

Koko suhteen ajan mies teki omia juttujaan minusta välittämättä. Minä olin alussa miehen mukana hänen harrastuksissaan, mutta sitten minäkin aloin tehdä omia juttujani. Lopussa niitä yhteisiä juttuja ei sitten ollutkaan enää ollenkaan. Esimerkiksi vanhan talon ostaminen, sen remontointi ja pihan laitto oli minun juttuni. Mies ei osallistunut. Mies maksoi minulle vuokraa asuessaan kanssani talossani. Hän ei halunnut nimeään yhteenkään paperiin.

Mies oli pahasti sitoutumiskammoinen. Emme missään vaiheessa juuri edes puhuneet kihloista, naimisiin menosta, lasten yrittämisestä. Ei edes sen yhteisen kodin ostamisesta. Mies ei halunnut puhua. Hän koki puhumisyritykseni ahdisteluna. Minä yritin huijata häntä johonkin, johon hän ei halua. Hänet koitetaan sitoa. Hänen elämänsä pilata. Loppujen lopuksi tämä oli se suurin syy eroon, vaikka ei kai siitä muutenkaan mitään olisi tullut. Uhkaavasti kolmekymppiä alkoi lähestyä ja minusta alkoi tuntua, että tämä elämä ei mene niinkuin haluaisin. Ei se kyllä  näytä menevän näin nelikymppisenäkään.

Emme eronneet riidoissa. Mies muutti pois. Kävin laittamassa verhot hänen uuteen kotiinsa. Mies kävi vaihtamassa minulle kesärenkaat. Muutin pois paikkakunnalta varmaankin vuosi eron jälkeen ja olimme monta vuotta, että emme olleet missään yhteydessä. Kun sairastuin ja sain diagnoosin, laitoin hänelle viestin. Että samassa sairaiden veneessä ollaan. Sain häneltä lohduttavia sanoja. Viime vuodenvaihteessa hän oli mennyt kihloihin, 12 vuotta meidän suhteemme kariutumisen jälkeen. Lapsia hänellä ei ole.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kuka olen? Mitä haluan?

Eilisestä viilikeskustelusta jäin miettimään, että kuka todella olen? Lähdin kotoa nuorena ja melkein yhtä nuorena ryhdyin seurustelemaan ensimmäisen mieheni kanssa. Hänen kanssaan en ollut naimisissa, avoliitossa kyllä vuosikaudet. Hänen kanssaan yhdessä asuessamme olimme kolmisen vuotta etäsuhteessa, kun opiskelin eri paikkakunnalla. Kävin kotona viikonloppuisin ja lomilla. Tämän suhteen loputtua ryhdyin liian äkkiä suhteeseen nykyisen mieheni kanssa.

Yksin olen asunut pari-kolme vuotta ennen ensimmäistä miestä, kolmisen vuotta arkiviikot ja näiden miesten välissä puolisen vuotta. Ehkä yksin ollessaan on aidoimmillaan itsensä? Opiskeluaikoina elin hyvin yksinkertaista elämää. Ehkä siihen oli syynä rahapulakin, mutta ei se pahalta tuntunut. Minulla ei esimerkiksi ollut televisiota, kuuntelin radiota, luin kirjoja ja tilasin sanomalehden. Ostin maanantaina leivän, laskin leipäpalat ja jaoin ne siten, että perjantaiaamuna söin viimeisen aamupalalla. Päivällä lähdin junalla kotiin. Koskaan ruokaa ei mennyt kompostiin. Nytkään en juuri katso televisiota ja kompostiin menevä ruoka harmittaa minua.

Olen ollut aina halukas tekemään käsilläni. Tarttumaan työhön ja näkemään työni jäljet. Oli se työ sitten käsityö, kasvimaan perkaus tai iso tiski. Fyysisen työn valmiiksisaattaminen tuo minulle tyydytystä. Olen kiinnostunut asioista. Luen mielelläni lehtiä, tietokirjoja, ajankohtaisia artikkeleita. Haluan tietää myös syyt, en pelkkiä seurauksia. Viime viikolla töissä kävin mielenkiintoisen keskustelun puutarhanhoidosta. Työkaverini sanoi, että ei koskaan ole lukenut puutarhakirjaa tai tutkinut netistä puutarha-asioita. Istuttaa vain ja katsoo mitä tapahtuu. Minulle on tärkeää tietää kasvien taustat. Miksi joku ei pidä valosta? Miksi joku tarvitsee niin paljon vettä? Miksi keväinen pakkastuuli on niin haitaksi?

Kuka olen? Mitä haluan?

lauantai 25. toukokuuta 2013

Viili

Olen viime aikoina alkanut ostaa itselleni viiliä. Kevytviiliä, että siinä on pieni kermakerros päällä. Pidän siitä. Laitan päälle vähän sokeria, marjoja, mysliä tai hämäläistä talkkunaa. En ole vuosiin syönyt viiliä säännöllisesti, nyt ostan sitä joka kauppareissulla. Jossakin vaiheessa muistan tehneeni usein itsekin viiliä. Entinen mieheni piti siitä ja minä myös.

Mies ei pidä viilistä. Mies ei pidä monista muistakaan perinteisistä suomalaisista ruuista. Hän pitää ulkomaiden keittiöistä; aasialaisesta, italialaisesta, espanjalaisesta. Mies ei syö sellaista, josta ei pidä. Minulla on ollut joskus ajatus, että perheessä syötäisiin yhteinen ruoka, joka syötäisiin yhtä aikaa ja että se olisi kaikille sama, tai ainakin suunnilleen. Mitään allergioita meillä ei ole. Mutta ei se toimi. Mies laittaa usein ruokaa, joka ei lapsille maistu. Minä laitan usein ruokaa, joka ei miehelle maistu. Mies ei vain syö, jos ei pidä. Ottaa jotain muuta.

Viime aikoina minulle on miehen toiveet olleet lähes merkityksettömiä. Ostan ruokaa omien ja lasteiden toiveiden mukaan. En välitä enää siitä, että mies ei pidä ruuastani. Ennen yritin miellyttää miestä. Valitsin ruokalajeja, joista hänkin piti. Enää en viitsi. Viime aikoina mies onkin usein jo syönyt jotain, kun tulen lasten kanssa kotiin ja minä ja lapset syömme keskenämme.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Ikävän vaimon elkeitä

Nauratti eilen, kun mies oli tuohtunut pankin virkailijan puheesta. Mies oli saanut pankkikorttinsa jumiin ja soitti pankkiin. Virkailija sanoi, että liian monta väärää koodia ja kortti on lukittu. Lukitus poistuu helposti juurikin sillä puhelinsoitolla. Mies menee kauppaan, eikä kortti toimikaan. Sanoin, että olisi testannut pankkiautomaatilla. Mies minulle tuohtuneena, että hän on tottunut siihen, että ihmisen sanaan voi luottaa. Minä siihen, että minulle sellainen on menneiden aikojen ylellisyyttä. Mies itse on opettanut minut, että epäile aina puhetta.

Olin eilen muutenkin ikävä vaimo. Mies halusi minulta lääkkeisiin rahaa. Lääkkeet kai kuuluvat siihen peruselantoon, joka minun elatusvelvollisuuteeni kuuluu miehen mukaan. Ja onhan se tietysti inhimillistä kustantaa köyhälle lääkkeet. Kuitenkin ensin vittuilin, että olisi reissullaan juonut vähemmän ja ostanut vähemmän viinoja taxfreestä, niin olisi lääkkeisiinkiin vara ja sitten en uskonut miehen sanaa lääkkeiden hinnasta, vaan tarkastin hinnat netistä (ja olin oikeassa, mies taas liioitteli hintoja saadakseen välistä rahaa). Minulta alkaa näköjään loppua ystävällinen käytös, vaikka sen kannattaja olenkin. Mies käyttää hyväkseen kaikki ystävälliset eleeni. Olkoot siis ilman.

Kommentoijat ovat toisinaan ihmetelleet, että miksi mies ei lähde, vaikka tietää, että haluaisin. Miksi mies vain pyörii tässä, vaikka ei ole pidetty? En minä pyörisi. Kyllä sen verran itsekunnioitusta pitäisi olla, että jos ei tykätä, niin ei tupata. Vaan ei näytä mieheen tepsivän. Sitkeää lajia, pärjäisi kyllä maailmassakin.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Parhain päin

Mies palasi retkiltään. Oli humalassa tullessaan ja taxfree-kassista päätellen aikoo olla joinakin muinakin päivinä. Vastaanotto ei siis ollut kovin suopea minun puoleltani ja lisäksi sillä aikaa käräjäoikeudesta oli tullut ilmoitus, että kuinka avioeroprosessi etenee. Mies on siis saanut aihetta mökötykseen. Eilen kai jo sitten itsekin ymmärsi, että hän ei ole uhri, vaan omilla tekemisillä saattaa olla osuutta asiaan. Eilen mies oli kuin kunnon perheenisät. Lapsille mahtaa olla rasittavaa, kun toisina päivinä isä vaan mököttää ja toisina päivinä on niin herttaista että.

Olen tällä viikolla käynyt keskusteluja työpaikalla osa-aikaisuudestani. Minulle löydetään helposti paikka, jossa voin olla osa-aikainen, mutta minun tehtävieni hoito vaatii järjestelyjä enemmän. Meidän miettimämme ratkaisu ei tunnu kelpaavan, vaikka se olisi kaikkein vähiten järjestelyjä aiheuttava ja organisaation kannalta toimivin. Mutta se näyttäisi kaatuvan siihen, että yksi ei tykkää yhdestä ja sitten ollaankin jo henkilötason jutuissa. Mutta ehkäpä se siitä ratkeaa parhain päin. Miehelle en osa-aikaisuudesta ole nyt puhunut mitään, mitäpä se hänelle kuuluu. Puhuin siitä joskus talvella teoreettisella tasolla, että laki sen mahdollistaisi.

Lapset ovat innoissaan tulevasta kesästä. Eilen saunan vilvoittelulla jo kokeilivat vesipyssyjä. Minä kävin kierrätyskeskuksesta hakemassa pojalle t-paitoja ja shortseja. Alkaa olla kesän vaatetukset kunnossa, neidilläkin on jo monta mekkoa. Sopivat lippalakkikin löytyi laatikosta. Kyllä tämä tästä.

tiistai 14. toukokuuta 2013

Mukavaa päivää

Hiljainen aamunhetki. Nukuin hyvin viime yönä. Nukahdin lasten kanssa yhdeksältä ja heräsin vähän ennen viittä. Lapset nukkuvat vielä, kahvi on tippumassa. Yöllä on satanut vettä. Töissä on tänään rauhallinen päivä. Osa väestä on työmatkalla ja minäkin jätin päivän varalta ilman merkintöjä, jos minäkin lähtisin. En sitten kuitenkaan lähtenyt.

Mukavaa päivää kaikille!

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Selkä kipeänä

Vauhdikas ja väsyttävä äitienpäivä. Ei käyty missään, kotona oltiin, minä ja lapset, mutta jotenkin silti oli vauhdikas. Mies on vaihteeksi retkillään, lähti eilenaamulla ja tulee kai keskiviikkona tai torstaina. Tänään otettiin lasten kanssa kaikki irti keskenään olemisesta. Leivottiin kakkua ja syötiin ulkona, läärättiin vesillä ja kastelukannuilla, lämmitettiin ulkosauna ja saunottiin pitkän kaavan mukaan, nyt on nuupahdettu olohuoneen sohvalle katsomaan lastenohjelmaa. Sylissä on ollut pyörijöitä, halauksia ja suukkoja on jaettu puolin ja toisin.

Tällä viikolla olen pohtinut paljon elämän siivoamista yksinkertaisemmaksi. Siivoan pois asioita, jotka pahoittavat mieleni ja vievät energiani. Nykyinen työ tuntuu olevan sellainen ja sen saan siivottua syksyllä, kun siirryn osa-aikaiseksi. Mies on sellainen ja hänet saan siivottua myöskin syksyllä, kun harkinta-aika päättyy. Asioita, joita pitää vielä siivota, ovat liiat tavarat, jotka muistuttavat minua vääristä asioista. Ruokavalio, joka ei taida olla minulle hyväksi. Väärät harrastukset tai ehkä ei niin väärät, mutta aikaa ei jää niille, joista saisin virtaa.

Tänään olen saanut paitsi virtaa, myös selän kipeäksi. Kannoin 16 sankollista vettä saunalle. Levitin puhtaan räsymaton pukuhuoneen lattialle ja istuin sitten terassilla katsomassa lasten leikkiä.

torstai 9. toukokuuta 2013

Piilopulloja

Miehellä on näköjään menossa aktiivinen piilopullojen vaihe. Mies luulee, että en huomaa ja käy siksi varomattomaksi. Luulee, että jos en sano, en tiedä. Tietenkin tiedän. Liekö naisille tyypillistä, mutta minä ainakin tiedän kotini ja komeroni. Ja tiedän senkin, milloin jotkin asiat ovat peräti pois sijoiltaan. Ja jos kerran ovat pois omilta paikoiltaan, niin hyvinkin saatan ihmetellä miksi. Kuten tänä aamuna, kun työhuoneeni hyllyn alasokkelin suojalevy ei ollut kunnolla. Miksi? Tietenkin ihmettelin. Ei ole mitään järkevää syytä, miksi yhtäkkiä minun hyllyni sokkelin suojalevy ei olisi paikoillaan. Mutta tietenkin syy oli pullojemmassa. Siellähän se on näppärä pikku piilo. Mitään asiaa sinne ei ole kenelläkään. Siellähän pysyvät piilossa.

Toisen jemman löysin noin viikko sitten. Keittiössämme on yläkaappien päällä tyhjää tilaa ja reunassa koristelista, joka toimii hyllyn päälliselle suojana. Sinne kertyy pölyä ja muuta, jota ajattelin vähän pyyhkäistä. Mutta löysinkin jemman. Jemma oli täynnä tyhjiä tölkkejä, niitä tuli iso pussillinen. Muutama viikko sitten laitoin miehen vaatekaappiin puhtaita vaatteita. Olen tehnyt samaa koko avioliiton ajan. Housut eivät meinanneet mahtua, pino oli huonosti. Oikaisin pinoa ja löysin ison konjakkipullon.

Mies yrittää todistella minulle pystyvänsä kohtuukäyttöön. Ostaa kaksi saunaolutta, juo ne ja antaa ymmärtää, että näin on hyvä. Hän pystyy. Mutta toissailtana menin lasten kanssa nukkumaan, kuten aina. Poikkeuksellisesti nousinkin ylös tarkastamaan yhden päivämäärän. Miehellä olikin oluthetki meneillään, ei riittänytkään ne kaksi.

Mitähän se mies tälläkin luulee saavuttavansa?

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Askeleesta aloitetaan

Asiat etenevät. Tänään pohdin omieni kanssa, että miten järkevästi voitaisiin päällikkyys hoitaa sillä aikaa, kun olen osa-aikaisella hoitovapaalla eli lyhennetyllä työajalla. Saatiin kohtuullisen järkevä suunnitelma aikaan ja esitin sen esimiehilleni. Eivät ole vielä vastanneet. Eivätkä vastaakaan ennen ensi viikkoa, ehkä ei sittenkään. Työaikakeskustelukin koitetaan vaientaa olemalla huomioimatta. Täytyy sitten palata.

Mutta minulla on kuitenkin keveä mieli. Asia etenee. Olen ottanut askeleen ja siksi olen askeleen lähempänä asian toteutumista. Onhan tässä askeleita, mutta kuitenkin. Askeleesta tämäkin alkaa.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ruokavalioita ja kuhaa

Luin juttua, jossa haastateltava kertoi parantuneensa vaikka mistä taudeista paleo-ruokavalion avulla. Vastaavia voi lukea kasvissyöjiltä, karppaajilta, gluteenitonta ruokavaliota noudattavilta ja vaikka keneltä. Juuri luin todistelua siitäkin, että emäksinen ruokavalio on paras. Uskon itse siihen, että kaikki ei ole kaikille hyväksi. Uskon siihenkin, että mitä vähemmän käsitelty ja mitä vähemmän lisäaineilla kuormitettu, sen parempi. Uskon, mutta kuitenkin syön mitä sattuu. Ruoka ei tee minua sairaaksi. Olen nimittäin mielestäni terve. Mutta jos olisin sairas, niin varmaan miettisin ruokavaliota tarkemmin. Voisin miettiä muutenkin, mutta en jaksa nyt tätäkään miehen kanssa. Mies tahtoo prosessoitua, lihapitoista ruokaa.

Nyt menen kuitenkin keittämään kalakeiton tutun eläkeläismiehen pyytämästä kuhasta. Perunaa ja sipulia, suolaa ja pippuria, maitoa ja vähän voita. Kaveriksi ruisleipää, jonka paahdan rapsakaksi paahtimessa. Lapsetkin tykkää.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Vähän kerrallaan

Kommentoijat ovat olleet huolissaan, että kuinka täällä pärjätään. Ollaanko vaarassa? Kuinka mies sitten harkinta-ajan jälkeen lähtee? Kuinka mies saa vuokra-asunnon tulottomana? Tottakai minuakin huolettaa moni asia. En usko, että olemme minkäänlaisessa vaarassa, jos en ryhdy mistään keskustelemaan. Jos päivät soljuvat arkisesti, en ärsytä, enkä provosoi, niin kaikki menee ihan hyvin. Suurin osa päivistä on aivan tavallisia lapsiperheen päiviä. Äiti käy töissä, lapset päiväkodissa. Mies vain on kotona, niin monissa perheissä on, jos on vaikka työttömyyttä. Tämä mies vain ei tee kotona juuri mitään. Illalla pyöräillään, leikitään hiekkalaatikolla ja pihalla muutoinkin, saunotaan, syödään tavallisia ruokia. Viikonloppuisin tehdään retkiä leikkipuistoon ja jäätelökioskille. Päällä on puhtaat vaatteet, koti on siivottu.

Teen paljon töitä sen eteen, että lasten arki on ihan tavallista. Että lapsille ei tämä kriisi paljon näyttäytyisi. En yritä enää saada miestä tekemään asioita, joista riitaa tulee. En yritä keskustella epäkohdista. Säännöstelen rahan antamista, jotta sen tuhlaamisesta ei tarvitse keskustella. Hoidan laskut, hoidan auton, hoidan talon suurimmaksi osaksi. Alkoholinkäyttö on taas vaihteeksi melkein kohtuudessa ja yhä suurimmaksi osaksi tapahtuu lasten näkymättömissä. En vaadi miestä nousemaan aamulla, vaan nousen itse lasten kanssa ja annan miehen nukkua krapulansa ja aamuäreytensä pois. Lapset ovat tottuneet, että iskä vielä nukkuu. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Mies hoitaa lapsia, kun tuntee haluavansa. Jaksaa siten olla kiva iskä.

Laitan paljon toiveita miehen käynnissä olevalle lääkitykselle. Lääkityksen tavoite on varmaan tasoittaa mielialaa ja rauhoittaa. Odottelen nyt rauhassa, että alkavat vaikuttaa. Teen tässä taustalla töitä eron eteen. Ositus, huoltajuus, syksyn lastenhoitokuviot, omien menojen minimointi ovat olleet työn alla. Hoidan sitten erokeskustelut taas kerran, kun minulla on mustaa valkoisella asioista. Mies saa vuokra-asunnon vakuudet maksettua, kunhan minä maksan hänet tästä ulos. Ja pankki varmaankin lainaa, kun olen vakituisessa kohtuullisen hyvätuloisessa työssä.

Kyllä asiat järjestyvät. Vähän kerrallaan pikkuisen eteenpäin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Kumppanuuden kaipaus

Luin illalla blogin vanhoja tekstejä. En suinkaan aikonut rypeä huonoissa hetkissä, vaan otin "unelmia"-tekstit esiin. Mutta ei nekään tekstit mitään mukavia olleet. Perusasia kai on, että uskonko minulla olevan oikeus unelmien toteuttamiseen? Uskonko itse siihen, että ansaitsen unelmani?

Mietin eilen parisuhteen kumppanuutta. Sitä, jota meillä ei ole. Olo on kuin nuorallatanssijalla. Täytyy pitää koko ajan kieli keskellä suuta, että ei tipahda nuoralta. Kumppanuuden turvaverkkoa ei ole. Sen lisäksi nuora pitää asettaa niin alas, että jos siltä ponnisteluista huolimatta tipahtaa, niin ei käy pahasti. Voi kiivetä nuoralle uudelleen ja kokeilla taas. Ehkä siksi olen niin haluton rikkomaan rutiineja, kun ne niin helposti voivat keikuttaa nuoralta alas? Meillä parisuhde on pahin nuoran keikuttaja.

Millaista kumppanuutta kaipaan? En pysty edes kuvittelemaan miltä tuntuisi tulla töistä raatona kotiin. Huonosti nukutun yön jälkeisen päivän rasittamana, pää kipeänä. Ja silloin olisi kumppani vierellä, joka näkisi kuinka väsynyt olen ja sanoisi, että lepää sinä, huolehdin kaikesta ja sitten huolehtisi. Lapset eivät itkisi, arki ei menisi sijoiltaan, vaikka lepäisinkin. Miltähän tuntuisi, kun tili on melkein miinuksella ja pähkäilen miten pärjätään, ja joku sanoisi, että kyllä selvitään yhdessä. Ei tarvita juuri nyt mitään, näillä pärjätään ja sitten pärjättäisiin. Sanat muuttuisivat teoiksi. Millaista olisi, jos joku vierellä ajattelisi aidosti lasten parasta? Tekisi valintoja itse ja omatoimisesti lasten paras edellä? Ei oma etu. Ei siten, että lasten etu huomioidaan, jos siitä huomautan, jos sitä vaadin erikseen. Ei niin, että minun pitää olla skarppina koko ajan, että miten lapset?