perjantai 29. maaliskuuta 2013

Sitten kesällä

Taidan olla uupunut. Uupumus tulee sekä liiasta työnteosta, joka ei kuitenkaan tule valmiiksi, että tästä kotitilanteesta. Olen väsynyt. Itkettää. Asiat paisuvat suuremmiksi kuin ovatkaan. Olen vuoroin kärsimätön ja vuoroin välinpitämätön. Herättyänikin olen väsynyt.

No nyt on kuitenkin muutaman päivän pääsiäisvapaa. Joudun varmaan käyttämään yhden päivän töihin, mutta jää tähän vielä vapaitakin. Tänään leivoin lasten kanssa kahvikakkua ja piirrettiin muniin kuvia. Ulkosauna lämpiää tänään. Siivous on jo melkein valmis.

Lohduksi itselleni haaveilen kesästä. Tänään kaivoin kesäkenkiä esille. Lankkasin kävelykengät ja laitoin hoitovoidetta toisiin. Välikausitakki on jo esillä. Mittailin lasten jalat, jotta osaan ostaa oikeankokoiset lenkkarit. Haaveilen kesäkukista.

Huomaan, että en ole lohduton. Tiedän, että asiat ratkeavat, vaikka nyt olenkin uupunut. Uupumus vielä hellittää ja elämä järjestyy. Sitten kesällä.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Joku järki palkollisena olemisessa

Viime ja tällä viikolla olen koittanut saada työaikaa hallintaan. Se ei ole sitä nyt yhtään. Teen lähes päivittäin ylitöitä. Hoidan sähköposteja ja sähköisiä järjestelmiä kotona aamuin illoin, satunnaisesti hoidan myös raportteja, muistioita, selvityksiä, suunnitelmia tai valmisteluja. Tänäänkin olet jo hoitanut sähköpostia ja alaisten matkalaskut. Työpäivän aikana jää aina osa töistä tekemättä. Aina. Koitan valita tekemättä jäävät työt siten, että muut eivät kärsi. Koitan siis hoitaa alaisten asiat ja arjen pyörimisen kannalta akuutit. Itse ole kohta ongelmissa, kun byrokratian minulta vaatimia asioita on hoitamatta. Mistään eteenpäin menosta tai tulevaisuuteen katsomisesta on turha haaveilla. Lisäksi ne, joille minun pitäisi organisaatirakenteen mukaan delegoida, menevät myös ylitunneilla.

Ongelma on nähdäkseni rakenteellinen. Olen kirjelmöinyt tilanteesta ylimmälle johdolle, jolla ei tunnu olevan halua tehdä mitään. Esimieheni on lähtenyt, hänen tehtävänsä on lisätty eräälle toiselle. Uusi aloittaa kohta, mutta vain muutaman kuukauden pätkässä. Hän tuskin ottaa kantaa työaikaani tai meidän yksikkömme tilanteeseen muutenkaan.

Tänään koitan saada sen verran nipistettyä aikaa, että siivoan työpöytäni. Epäilen, että siellä paperipinoissa lymyää lisää tekemättömiä töitä. Teen listan niistä kaikista, jotka ovat tekemättä ja tarvittaessa poistan vastuuni lähettämällä listan ylemmilleni. Vaikka kuinka harmittaa myöntää, että en suoriutunut, niin minkäs teet. Joku järki palkollisena olemisessa.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Aina ei voi ymmärtää

Karjalanpaisti kiehuu hellalla. On siinä jo tovin aikaa kiehunut ja saa vielä kiehuakin. Perunoita sen kanssa sitten, kun ruoka-aika koittaa. Itse laitan omalle lautaselle sinappia karjalanpaistiin, jotenkin se sopii siihen. Tänään on kiireetön lauantai. Saunomista kohta varmaan. Aamulla olin isomman kanssa lumilinnan korjauspuuhissa pihalla. Tehtiin rautakangella salainen kurkistusreikä. Käytiin päiväuniakin muka pötköttämässä vähän aikaa, mutta oikeasti vain supateltiin. Pienempi lähti isänsä kanssa kauppaan. Käyvät samalla vähän pulkkamäessä. 

Tämmöisinä päivinä sitä miettii, että miksi asiat ei voisi olla yksinkertaisempia? Parempia? Miksi arki ei ole tämmöistä aina? Miksi se kaikki hyvä, jota on, ei kelpaa miehelle? Miksi mies ei halua tehdä omaa osaansa, että arki voi olla tämmöistä aina? Miksi miehelle jotkut aivan muut asiat on tärkeämpiä kuin tämä? Aina ei voi ymmärtää. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Alkoholiannokset ja seuranta

Väliaikatietoja miehen ja A-klinikan yrityksestä raitistaa mies. Mies sai silloin käynnillään vihkosen, jossa opastettiin kohtuukäyttöön. Ilmeisesti siellä ei ymmärretty, että kohtuukäyttö ei ole vaihtoehto, koska mies ei siihen pysty. Vihkosessa ohjattiin, että ensin kahden viikon täysraittius ja sitten kohtuukäyttöä aloitellaan. Asetetaan viikolle enimmäistavoite ja sitten seurataan juotuja annoksia. Mies oli juomatta viikon ja sitten se kohtuukäyttö alkoi. Eilen oli merkitty seurantaan 9 annosta. Ohjeiden mukaan kai kerta-annoksen maksimi olisi miehillä 7 annosta.

Mies kai luulee, että juominen on hallinnassa, kun sen kirjaa ylös? Ja aina löytyy syy juoda. Miehen mielestä yritys on tärkein, eli onnistuminen ei ole tavoite, vaan pelkkä yritys?

Virallisen alkoholineuvonnan mukaan miesten riskiraja on 24 alkoholiannosta viikossa. Mies ilmeisesti pitää sitä lupana. Jos juo vain sen, niin se on ok. Minunkin pitää se hyväksyä, kun se on virallinen ohje. Ei 24 annosta ole ongelma. Se on kohtuukäyttöä. Tässä nykyisessä tilanteessa minun mielestäni kohtuukäyttöä olisi 2 saunaolutta kerran viikossa. Kaikki siitä yli on liikaa. Minulle.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

En tiedä.

Mahtavatko erakot lukea blogeja? Jos nyt joku itsensä erakoksi mieltävä lukee tämän, niin saa kommentoida. Mietin nimittäin, että tarvitseeko ihminen toista ihmistä tai ihmisiä? Onko ihmisen tarve fyysinen? Tai psyykkinen? Että tarvitsisi toista ihmistä rinnalle, jotta voisi kokea olevansa täysi ja eheä? Tai että tarvitsisi kontakteja ihmisiin, vaikka ei ketään siinä rinnalla olisikaan? Ollakseen ihminen itsensä kanssa? En tiedä.

Jotkut ovat valinneet itse osansa olla yksin. Ilmeisimmin erakkomaista elämää viettävät ovat usein varsin onnellisia. Nauttivat luonnosta, viihtyvät itsekseen. Kokevatko ihmissuhteet vaikeina? Kohtaamiset rasittavina? Vai eivätkö vain kaipaa ihmisiä? Voivat olla joukossa, mutta voivat olla yksinkin? Ovat eheitä yksinään, sinut itsensä ja maailman kanssa? Eivät ole vailla toisten hyväksyntää, joukkoon kuulumisen tunnetta? En tiedä.

Minulla on nyt menossa vaihe, että en jaksaisi ihmissuhteita. En jaksa miettiä ihmisten tarkoitusperiä, luottamusta, rehellisyyttä. En jaksa kuunnella, en jaksa olla ystävällinen. En jaksa keskustella. Teen tietenkin sen kaiken, enhän minä muuten voi arkeani elää, töissä käydä, hoitaa lapsiani ja velvollisuuksiani, mutta en jaksaisi. Haluaisin olla yksin. Tuntuu, että haluaisin tehdä työnikin yksin. Lähettäisin jonkun valmiin sitten eteenpäin. En kaipaisi vastausta. Ymmärrän tänään hyvin niitä ihmisiä, jotka hakeutuvat hiljaisuuteen. Minäkin tarvitsisin sitä nyt. Että olisin eheä ja täysi itsekseni. Että en kokisi tarvitsevani ihmisiä. Että en haluaisi tukeutua johonkin toiseen. Vai onko kyse eri asioista? En tiedä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Itse itselleen

Tämän aurinkoisen lauantain kunniaksi kirjoitan vain kivoista asioista. Aurinko on ensimmäinen. Auringosta tulee kesän tuntu. Mukava fiilis. Kohta voisi mennä lasten kanssa pihalle aurinkoa ihailemaan. Avasin aamulla yläkerran ikkunaverhon ja mitä näinkään: jänis oli loikkinut pihan poikki ja jättänyt jäljet puhtaaseen lumeen. Kaupasta ostettu iso tulppaanikimppu on kiva myös. Itse ostin itselleni. Kohta siivoan, joten puhdas koti on seuraava ilonaihe.

Tuosta itselle ostamisesta tuli mieleeni viikolla sattunut juttu. Eräs vaikean avioeron juuri läpikäynyt kolmen lapsen äiti näytti minulle sormusta. Kertoi ostaneensa ystävänpäivänä itselleen kihlasormuksen. Laittaa sen joka aamu sormeensa (ei kylläkään vasempaan nimettömään) ja muistuttaa, että tänäänkin pitää olla hyvä itselleen. Kukapa sen paremmin voisi olla hyvä, kuin itse itselleen?

Viime aikoina ja myös tänään elämä on hetkessä. Elän päivän kerrallaan, viikon kerrallaan. Sen pidemmälle en edes ajattele. Päivän kun saa iltaan, voi olla iloinen. Viikon kun saa päätökseen, seuraavakin tulee. Aikanaan sitten voi ajatella pidemmälle.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Voita leivän päälle ja muita ongelmia

Alkaa pinna käydä lyhyeksi tuon miehen kanssa. Ja varmaan siitä syystä mies ei pysty siihenkään kuin normaalisti. Yksinkertaisetkaan ohjeet eivät mene perille, vaikka rautalangasta vääntäisi. Mies ei pysty kuin alkeelliseen toisen huomioimiseen. Tähän sitten kaupan päälle kettuilua joka asiasta. Vaikka kuinka ajattelin, että olkoon tässä valmistumiseensa saakka, niin en pysty kohta siihenkään.

Miehellähän on ollut tapana käyttää hyväksi hyväsydämisyyttäni ja näin taitaa olla yritys nytkin. Mies on nimittäin alkanut puhua, että mikäs kiire tässä valmistua. Ehtiihän sitä syksylläkin. Arvaan kyllä miksi. En minä tähän enää ala. Ei se minun vastuullani ole, että saako mies opintojaan valmiiksi tai mistä saa voita leivän päälle. Aikuinen mies. Hoitakoon miten haluaa.

Taitaa siis miehellä olla aika piakkoin asunnon etsintä tiedossa.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Vaikka runo

Tekisi mieli kirjoittaa joku runo. Kuulin nimittäin tänään runon, joka jäi mieleen. Runossa voi lyhyestikin ilmaista monta tunnetta, monta ajatusta. En nyt kuitenkaan kirjoita. Voisi joskus koittaa tästä sopasta tehdä jonkun lyhennelmän, vaikka runon. Nyt tyydyn siihen, että särkee päätä...

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

A-klinikka ja alkoholiannostaulukko

Mies on nyt aloittanut A-klinikan asiakkaana. Kotiin ilmaantui opasvihkonen ja alkoholiannosten seurantataulukko. Seurantataulukkoon kirjataan viikolle suunnitellut alkoholiannokset ja sitten seurataan päivittäin, että kuinka meni. En tiedä vielä, että millaiset annosmäärät miehen mielestä ovat ok. Minun kanssani ei ole keskusteltu. Tämän loppuviikon tavoitteena oli 0, alkuviikko menikin joillekin muille luvuille.

Mies varmaan tarvitsisi tukea tässä. Varmaan siksi hän laittoi alkoholiannosseurannan perheen kalenterin viereen seinälle. Ja siksi hän varmaan jätti opasvihkosen esille. Minä vain en millään jaksaisi. En millään enää jaksaisi sanoa juuta enkä jaata koko asiaan. En millään jaksaisi kehua miestä juomattomista päivistä ja tsempata yli riistäytyneiden päivien jälkeen. En jaksaisi.

Mutta kai se pitää, jos haluan, että lapsilla pysyy isä kuvioissa jatkossakin. Sellainen isä jonka luo lapset uskaltaa viikonloppulomalle laittaa ilman pelkoa.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Siivousta ja salailua

Pitäisi siivota. Otin jo sängyistä lakanat pois ja tyhjentelin lattialta leluja vähemmäksi. Mutta en millään jaksaisi. Lapset ovat miehen kanssa käymässä kaupungissa, joten minä vain istun sohvalla, kuuntelen kellon tikitystä, ohiajavien autojen hurinaa, vesipumpun käynnistymistä ja hiljentymistä sen ottaessa pyykkikoneeseen vettä. Tekisi mieli siivota mies pois tästä olohuoneesta. Pakata hänen tavaransa suureen laatikkoon ja viedä pois. Jättää jäljelle minun näköiseni olohuone.

En tiedä kauanko mies vielä aikoo pyöriä talossa. Sanoi eilen, että ei tämä mikään koti ole, kun minä en arvosta, eivätkä lapsetkaan tottele. Niin kai sitten. Huomaan kotona monissa asioissa ajattelevani, että laitan tuon noin ja tämän näin sitten, kun mies on mennyt. En halua, että mies näkee, miten olisi parempi. Huomaan piilottelevani mieheltä asioita, joita olen ostanut. En halua, että mies näkee niitä, että olisivat vain minun. Kuten uudet kengät. Piilotin ne ostettuani ja käytän niitä vasta, kun mies on pois.

En ole kovin monille puhunut tästä, että eron harkinta-aika on menossa. Muutamille. En puhu useimmille nyt mitään parisuhteestani, en hyvää, enkä pahaa. En mitään. Jotenkin ei ole sanoja, jotenkin pelkään, että jos puhun siitä, se ei toteudu. Että pidän tätä salassa, kunnes se on totta.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Suunnasta toiseen

Olin alkuviikon työmatkalla. Mikä tietysti teki sen, että työt ruuhkautuivat sekä kotona että töissä. Eilinen oli ihan kaamea. Sekä kotona että töissä. Vaikka kuinka yrittää ajatella, että asia kerrallaan.

Mies oli ilmeisesti kotona suurimman osan eilisestä. Ainakin jäi aamulla nukkumaan ja päivän jäljet näyttivät siltä, että kotona oli oltu. Kuitenkin kaikki kodin työt odottivat minua, lumitöistä lähtien. Mies tuli iltapala-aikaan takaisin jostakin. Mitään puheyhteyttä meillä ei taaskaan ole. Sen verran mies sanoi, että siskoni mies oli soittanut ja kysellyt erosta. Oli näreissään minulle, että olin kertonut siskolle. Olisi kai täytynyt pitää salaisuutena. Muuta ei sitten puhuttukaan.

Ei tämä taida onistua tässä yhdessä elellen. Ei mitenkään. Mies on nyt heittäytynyt  siitä yrityksestä täysin toiseen suuntaan. Ei puhettakaan enää kahvikupposista. Kauankohan tätä nyt sitten kestää?

Mutta ihanaa naistenpäivää, naiset!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Nuoria ja nuoruutta

Kuten ennenkin olen kirjoittanut, luen monenlaisia blogeja. Blogit ovat minulle ikkuna tuntemattomiin todellisuuksiin, vertaistuki, uusien ajatusten avaaja, haaveilujen innoittaja. Milloin mitäkin. Odotan monien blogien päivityksiä innolla.

Aika tuore löytö on tämä nuoren naisen blogi, jossa kirjoittaja tapaa aina uusia ja uusia miehiä, joiden kanssa säätää enemmän tai vähemmän tosissaan. Hän on joka kerta tavatessaan uuden miehen niin aidon ja vilpittömän oloisesti innoissaan ja uuden edessä. Uusi suhde, uusi mahdollisuus. Ihania hetkiä tarjolla! Tämän aamun postauksessa oli jälleen uusi mies kierroksessa. Maailman ihanin.

Ihailen tämän nuoren naisen aitoa mahdollisuutta olla itsensä, kokeilla ja erehtyä, kokeilla uudelleen. Ei tarvitse koittaa miellyttää ketään sen kauempaa kuin se tuntuu hyvälle. Hänkin varmasti vielä löytää sen prinssinsä, ehkä jo löysi? Nuoruus on niin aitoa. Ihan pikkuisen kadehdin.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Toivo

Mielenkiintoista seurata omien tunteiden kulkua. Ihmiseen on kai sisäänrakennettuna toivo. Että aina on pieni toivo, vaikka tilanne näyttäisi kuinka kurjalta. Pieni toivo siitä, että parempaa on tulossa. Toivon kanssa on elämässä aina valoa.

Nyt mies on taas siinä vaiheessa, että hän yrittää kovasti olla hyvä isä ja kohtuullista parempi aviomies. Hoitaa lapsia hymyssä suin, kuljettelee minulle kahvikupposia. Haluaa koko perheelle kivoja juttuja. Ja taas kerran minussa herää toivo, että jos asiat olisivatkin näin? Kai se elämä menisi näinkin, jos lapset vain olisivat tyytyväisiä.

Ja kyllä. Tiedän, että se nyt vain taas tilapäisesti tuntuu tältä. Mies on ollut juomatta viisi päivää, joten ei tätä taida taas montaa päivää kestää.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Toiveiden työelämä

Yksi päivä pohdin asioita, joista pidän. Listasin niitä sillä ajatuksella, että voisin löytää enemmän itseni näköisen tavan elää. Listauksesta ei tainnut irrota kuitenkaan elantoa. Pitäisi siis pohtia sitäkin, että millaista olisi unelmien työ. Miten sujuisivat huippuhyvät työpäivät? Millaisina hetkinä töissä on ollut kivaa? Mitä tein silloin? Millaisesta työstä saan iloa? Mikä töissä on kaikkein kurjinta? Millaisten päivien jälkeen suututtaa?

Tässä siis sekalaisessa järjestyksessä töihin liittyviä asioita:

  • Testien mukaan olen muutosjohtaja ja ehkä se on totta. Pidän uusien asioiden suunnittelusta, innostun helposti uuteen, haluan tehdä asiat paremmin. Minulla on halu tukea henkilöstöä muutoksessa, jaksan käydä heidän kanssaan läpi uudelleen ja uudelleen perusteluja muutokselle, muutoksen tuomia hyötyjä. Käsitellä muutoksen tuomia pelkoja. Mutta kun muutos on tehty, en oikein jaksa arkea, joka jatkuu samanlaisena.
  • Minun on vaikea suhtautua ylempieni mielestäni tyhmiin päätöksiin.
  • En millään jaksaisi istua huonosti valmistelluissa kokouksissa.
  • Toisinaan en jaksa loppumatonta byrokratiaa, jossa ei tunnu olevan mieltä. Haluaisin tehdä asiat nopeasti, suoraviivaisesti ja itsenäisesti.
  • Pidän ihmisten kanssa toimimisesta, numeroista, väreistä, kauniista, asioiden ratkaisemisesta. Pidän myös yksin työskentelystä, sen lisäksi, että toimin mielelläni muidenkin kanssa.
  • Vaikka minulla on vaikeuksia ylempieni tyhmien päätösten hyväksymisessä, silti pidän laeista, asetuksista ja määräyksistä, vaikka olisivat tyhmiäkin. Nautin ns. pilkunviilaamisesta, mutta siten, että kuitenkin saadaan toimiva paketti kasaan.
  • Pidän käsillä tekemisestä, mutta pidän kyllä paperihommistakin.
  • Pidän siitä, että saan aikaan konkreettista valmista, vaikka olisi paperinippukin. Jotain, jonka voin siirtää eteenpäin. En jaksa vatvoa samaa juttua uudelleen ja uudelleen.
  • En millään haluaisi tehdä turhaa työtä vain työn vuoksi. Työllä pitää olla merkitystä.
  • Lasten kannalta on kätevää olla 8-16 töissä, mutta itselleni ei niin ole väliä työn tekemisen ajankohdalla. Ennen lapsia olen tehnyt myös ilta- ja viikonlopputöitä, kaksivuorotöitä, yötöitä, urakkaluonteista työtä. Kaikki oli ok, mutta nyt lasten kanssa se ei tietysti kävisi niin kätevästi.
  • Työn eettisyys on tärkeää. En voi tehdä työtä, joka tarkoituksella vahingoittaisi jotakuta tai luontoa.
  • Raha itsessään ei ole niin tärkeää, mutta ei ole järkeä kouluttautua vuositolkulla verorahoilla ja sitten asettua johonkin ns. suorittavan portaan töihin. Palkkaa maksetaan mitä maksetaan, mutta epäoikeudenmukaisuutta en hyväksy. Samasta työstä sama palkka.
Mitähän näistä syntyisi? Konsultti? Tykkään työstäni nytkin muuten, mutta byrokratiaa en jaksaisi, enkä joutavia kokouksia. Alaistaidoissa on kai myös kehittämisen varaa, kun ylempien kanssa on ongelmia. Alaisten kanssa ei niinkään. Täytyy miettiä tätäkin.