tiistai 30. huhtikuuta 2013

Antaa sataa vaan

Sataa vettä. Pidän vesisateesta. Aikana ennen lapsia sadesää tarkoitti kömpimistä viltin alle kirjan kanssa, kuppi teetä tai kahvia mukana. Sadesää tarkoitti villasukkia, tulta uunissa, saunan lämmittämistä. Sateen ropina peltikattoon on ihanan rauhoittava ääni. Kumpparit tuntuvat hyviltä jaloissa, eivät kiristä jalkaa. Sadesää oli luonnon antama lupa olla sisällä tekemättä paljoakaan.

Tämä siis aikana ennen lapsia. Nyt sadesää tarkoittaa loputonta määrää märkiä vaatteita, kuivateltavia kumppareita. Onhan kurahousut päiväkodissa? Vuotaako taas kurahanskat? Voi että miten kuraisia olette, nyt kyllä auto menee ihan likaiseksi. Ja sitten mietitään, että mitä jäi pihalle sateeseen. Pikainen katselmus tältä aamulta näytti, että pienemmän pyöräilykypärä ja kottikärryllinen halkoja, jotka siis olivat kuivia, vaan eivät ole enää.

Mutta antaa sataa vaan. Riittääpähän kaivossa vesi.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Aikuiset olisivat aikuisia

Miehellä on mökötyspäivä. Lapset heräsivät aamulla seitsemän aikaan ja minä heidän kanssaan. Katsottiin lastenohjelmia ja syötiin aamupalaa. Ulkoilua suunniteltiin. Pienempi halusi herättää iskän, koitin estellä, mutta herätti kuitenkin. Lapsi oli vaatinut leikkimään, isä laittoi konsolipelin päälle. Isompi kiljumaan, että miksi pienemmälle laitettiin peli. Pienempi kiljuu, että väärä peli. Minä kiljun, että pelit pois. Mies mököttämään, kun ei pelit kelvanneet.

Laitettiin sitten ulkovaatteet ja mentiin ulos, minä ja lapset. Miestä ei näkynyt, mökötti. Lähdettiin leikkipuistoon ja kauppaan. Tultiin kotiin, mies mökötti, kun häntä ei pyydetty. Laitettiin lasten kanssa ruoka, pyydettiin mieskin syömään. Keitin kahvitkin. Ruuan jälkeen mentiin päivälevolle. Kukaan ei halunnut miehen kainaloon. Mies ryhtyi mököttämään uudelleen. Nyt ollaan lasten kanssa alakerrassa, kohta mennään taas ulos. Mököttäkööt mies. En minä jaksa lepytellä arkisista asioista.

Joskus mietin, että mitä olisi sellainen elämä, jossa aikuiset olisivat kuin aikuisia ja lapset voisivat rauhassa olla lapsia? Ei tarvitsi arvailla tunnetiloja. Ei tarvitsisi varoa pahaa mieltä. Ei tarvitsisi lepytellä joutavista.

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Systeemissä

Mies on kai päättänyt käyttää systeemiä hyväkseen. Tai sitten minä olen kylmä, ymmärtämätön ihminen. Mies on nyt käynyt lääkärissä, kun ahdistaa. Eroajatukset tuovat niin pahan mielen. Juomisen paheksuminen ja sen lopettamisen vaatiminen on kuin miestä ei hyväksyttäisi sellaisena kuin hän on. Kukaan ei pidä kainalossa, eikä halaa. Mies on nyt sitten sairaslomalla. Ei opiskele, ei valmistu. Ei hae edes kesäksi töitä, kun se ei nyt kuulemma ole hyväksi. Näin ollen mies vetelehtii tässä kotona mitään tekemättömänä

Ymmärränhän minä, että varmaankin ahdistaa. On paha mieli. Tuntuu, että kukaan ei välitä. Mutta mikä ihme tätä maata vaivaa, kun siitä annetaan pillereitä ja sairaslomaa ja käsketään vetelehtiä kotona? Eikö normaalit elämänkulkuun liittyvät tunteet ole enää normaaleita, vaan lääkittävä sairaus? Ja jos kerran mies nyt on "systeemissä" eli kaikkien avuliaitten hoidettavana (lääkäri, mielenterveystoimisto, a-klinikka), niin eikö se systeemi nyt voisi sitten avustaa miehen pois täältä minun vaivoinani pyörimästä. Miksi mies ja miehen tunteet on kaiken keskipiste? Miksi kukaan ei kysy miltä lapsista tuntuu? Miltä minusta tuntuu? Miestä vain ymmärretään. Miehen pitää levätä. Miehelle pitää olla mukavia asioita. Miehelle ei saa sanoa pahasti, kun tulee paha mieli.

Ja väliaikatietoja raitistumisesta: tällä viikolla mies on ottanut olutta neljänä iltana.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Uni juoksemisesta

Äidiltä saamieni neuvolapapereiden mukaan olen ollut ylipainoinen noin kaksivuotiaasta. Välillä lapsuudessa lähes käyrillä, mutta enimmäkseen pullukka. Kouluajan aina ylipainoinen, kuten aikuisiänkin. Välillä olen ollut vain jonkin verran ylipainoinen. Nyt olen taas reilusti ylipainoinen. Varmaan pitäisi laihduttaa 30 kiloa ainakin. Jossakin vaiheessa olen harrastanut jotain liikuntaa, nyt vain hyöty-sellaista. Joskin halkojen kantaminen ja lumityöt on aika tehokkaita. Olen siis kuitenkin aika ajoin ollut sekä lihava, mutta myös kohtuullisen kiinteä. En siis sellaista hyllyvää sorttia. Yllättävää kyllä, olen ollut itseeni aina varsin tyytyväinen. Peilistä minua on katsonut rehevä, näyttävä nainen.

Nyt näyttäisin olevan hyvää matkaa siirtymässä hyllyväksi. En enää pidä näkemästäni peilikuvasta. Sen lisäksi, että olen siirtymässä näyttävästä naisesta pelkäksi lihavaksi naiseksi, näyttäisin myös vanhentuneen. Iho näyttää vanhalta, silmänaluset ovat kroonisen mustat.

Viime yönä näin unta juoksemisesta. Juoksin keveästi pitkin maantien laitaa. Maisema kulki nauhana vieressäni. Unessa aurinko lämmitti sopivasti, oli ehkä aikainen aamu, kun ei ollut kuuma, eikä paljon liikennettä. Olin kai aikonut juosta ensin pienemmän matkan, mutta juokseminen tuntui unessa niin hyvältä, että juoksin vaan. Uusia kilometrejä.

Alankohan minä olla henkisesti valmis laihdutuskuurille?

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Raparperit

Pihalla on suuria lammikoita ja se on muutenkin melkoisen märkä. Olin kuitenkin eilen lasten kanssa monta tuntia sillä samaisella pihalla. Käänsin kasvimaan ja löysin matoja. Lapset laittoivat sankoihinsa multaa ja matoja ja heillä olikin yhtäkkiä omat lemmikit! Mietin, mitä kasvimaahan laittaisin tänä kesänä. Viime kesänä en laittanut mitään. Haravoin perennapenkkiä, josta pienet vihreät alut jo kurkkivat. Leikkasin ruusupensaan, joka on ollut toispuoleinen ja siltä toiseltakin puolelta harva. Saniaispenkkiin tarvitsen katetta, samoin raparpereille. Vadelmien tuet on kai lahonneet, ne pitää uusia.

Palasin eilen ajatuksissani monta kertaa niihin hetkiin, kun talo oli myynnissä. Kuinka harmittelin, että taas joudun luopumaan omasta pihasta, omista raparpereista ja vadelmista. Muistan, kun itkin lähes tyhjissä huoneissa. Monta kertaa ja vielä kuukausia myyntiinlaiton jälkeen. En kai minä pelkkää taloa itkenyt, vaan särkyneitä unelmia. Nyt kuitenkin koen, että tämä talo on minulle hyvä. Ei kovin suuri, ei yhtään pramea, liian lähellä tietäkin. Mutta minulle sopiva. Arkinen ja konstailematon. Omanlaisensa. Piha on sekava, kuoppainen ja rikkaruohojen valtaama monin osin, mutta kuitenkin minulle sopiva. Piha antaa asukkaidensakin olla sellaisia kuin ovat.

Ja aivan selvää on, että mies lähtee. Minä ja lapset jäämme.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Tavallista arkea ja syksyn odotusta

Tällä viikolla on ollut aika tavallista arkea. Olin kokouksessa yhtenä iltana ja lasten nukkumaanmeno myöhästyi, kun eivät miehen kanssa halunneet käydä nukkumaan. Aamulla sekä minä että lapset olimme väsyneitä ja kiukkuisia. Mies jäi nukkumaan. 

Kevät on tullut vauhdilla. Lumet ovat melkein sulaneet ja piha on yhtä lammikkoa. Kumpparit ja kuravaatteet on kovalla käytöllä. Aurinkokin on paistanut toisinaan. Talvikengät on jo ohitettu, kävelykengät kaivettu esiin. Kohta tulee puihin silmut.

Tänään taas tuntui, että tämä viivytystaistelu on uuvuttavaa. Arki koittaa olla tavallista, vaikka mikään ei ole tavallista. Mies yrittää taas, että kotielämä olisi kohtuullisen hyvää. Juominen on tällä viikolla ollut aisoissa. Koko ajan kuitenkin odotan, että milloin käänne huonompaan tulee. En uskalla puhua mistään, kun en jaksa riidellä. Odotan vain päivien ja viikkojen kulumista, jotta kuuden kuukauden harkinta-aika kuluu. Minua harmittaa, että kesä mahtuu harkinta-aikaan. Jos mies ei suostu mihinkään ilman virallisia papereita, niin joudun odottamaan ne. Olisi jo syksy ja lehdet putoaisivat puusta.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kuolinilmoitus

Luin sunnuntain Hesarista kuolinilmoituksia. Minulle on monta vuotta tullut nimenomaan ja vain sunnuntain Hesari ja luen sitä yleensä koko viikon. Luen myös perhejuhlat ja kuolinilmoitukset, vaikka en tunnekaan ketään osallisia. Joskus joku nimi on julkisuudesta tuttu, mutta muutoin se on vieraiden historiaa. Kuolleista katson syntymävuoden ja -paikan ja puhuttelunimen. Rakas äitimme, mummomme ja isomummomme. Pidetty työtoverimme. Setämme. Maanviljelysneuvos. Viivähdän hetken miettien, että minkähänlainen oli tämän ihmisen elämä. Missä syntyi ja mihin elämä kuljetti. Usein luen muistovärssyt.

Viime sunnuntain lehdessä oli kuolinilmoitus, joka pysäytti. Iäkkäänä kuollut rouva, joka oli toivonut siunaustilaisuuteen tuotavan kukkasipuleita kesäpaikalle istutettavaksi. Pukeutumisestakin annettiin ohje: "Vaatetus mielialan mukaan." Olettaisin sen tarkoittavan, että mustiin ei ole pakko pukeutua.

Olisi ihanaa olla niin elämässä kuin kuolemassakin itselleen uskollinen, itsensä näköinen.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Näkökulmia työmatkalla

Olen työmatkalla. Eilen lähdin, tänään palaan. Nyt kuuntelen seminaaria. Yön majoituin työkaverin kanssa samassa huoneessa. Puhuttiin paljon työn tekemisestä, meidän työyhteisöstä, meidän talon tavoista tehdä työtä. Etsittiin ratkaisuja, mietittiin keinoja. Löydettiinkin.

Puhuminen auttaa. Yhteinen pohtiminen auttaa siihen, että asiat kirkastuvat. Eri näkökulmat avartavat omaa ajattelua. Varsinainen työmatkan aihekin on hyvä, mutta muutenkin reissu on hyvä. Kai tämäkin tästä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Työstä ja sen tekemisestä

Tässä joku aika sitten kirjoitin työstä, joka ei näytä päätyvän kohtuulliseksi. Työtä on siis liikaa ja vaikka teen lähes joka päivä jonkun verran ylitöitä, en saa tilannetta haltuun. Olen kirjelmöinyt asiasta esimiehilleni jo useampaan otteeseen ja nyt asiasta on aloitettu keskustelu. Jotenkin vain näyttää, että lopputulos ei taida olla ihan sitä, mitä pitäisi.

Ensin kollegat tukivat ja olivat samaa mieltä. Heillä myös on liikaa töitä ja liian pitkälle venyvät illat. Nyt näyttäisi hieman ääni kellossa muuttuneen. Heillä onkin liikaa töitä "ajoittain" ja työaika ruuhkaantuu "silloin tällöin". Olin vailla tukipalveluita ja ensin kollegat olivat samaa mieltä, että ainakin sihteeripalvelut pitää toimia paremmin. Nyt jo puhutaan, että kyllä meillä on tosi toimistoammattilaisia töissä. Käytettiin jo sanoja, että "nuorempi kollega ei ole vielä rutinoitunut". Siis minä.

Henkilöstöpäällikkö ilmoitti, että työaikani on 36,25 h/viikossa, eikä valituksella saa lisää palkkaa. En halunnutkaan palkkaa, vaan sen työajan. Henkilöstöpäällikkö ilmoitti laittavansa minut sähköiseen työajanseurantaan. Niinkuin se nyt seuraamalla paranisi. Kun kysyn, että mitä sitten jätän tekemättä, minulle sanotaan, että olen tilivelvollinen, jonka pitää pystyä organisoimaan oma työnsä.

Tiedän, että meidän talossa kenelläkään päälliköllä ei riitä työaika. Ilmeisesti nyt kuitenkin muut on syystä tai toisesta hiljennetty ja keskustelu ohjataan siihen, että minä henkilökohtaisesti en suoriudu työstäni. Minä en osaa tai minä olen hidas.

Kun nyt tämä kotitilannekin on mitä on, niin en taida jaksaa taistella. Suosiolla varmaankin väistyn. Ratkaisu piilee esikoisen koulun aloituksessa, siihen myönnettävässä osittaisessa hoitovapaassa ja sitä myötä lyhennetyssä työajassa, jota meillä esimiehet eivät voi tehdä. Siirtäkööt siis minut muihin töihin tilapäisesti. Taistelen sitten, kun jaksan.

Pilkillä

Kävin pilkillä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, yhtään ei tuullut. Hanki kesti kävellä, suksia ei tarvittu. Kaira oli tylsä, tuli hiki kairatessa. Linnut lauloivat. Istuin siinä styroksilaatikon päällä ja uitin toukkaa avannossa. Kun laittoi silmät kiinni, saattoi kuvitella kesän. Yhtään kalaa en saanut, mutta ei se haitannut. Jotkut saivat ja riemusta päätellen se oli mukavaa. Hyvä päivä.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Huoleton elämä

Edellisen postauksen kommenteissa joku kysyi, että millainen mies oli, kun tapasimme ja onko miehessä nyt mitään positiivisia piirteitä. Mies on ollut aina juhlapyhien ja erikoistilanteiden mies. Hän on erinomaisen hyvä järjestämään pieniä ja isompiakin retkiä. Mökkilomia, hotelliöitä, ravintolailtoja, lasten kanssa sirkukseen, kylpylän aaltoihin. Miehen kanssa on hyvä mennä ulkomaille, hän selvittää kaikki vastaantulevat ongelmat ja epäselvyydet, vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Mies osaa laittaa hyvää ruokaa silloin kun hänellä on haluja huomioida ruokailijoiden toiveet tai jos ne sattuvat yksiin hänen makunsa kanssa. Hän voi järjestää elämyksen vaikka omaan ulkosaunaan. Joskus on ollut kukkakimput, saunavastat, tervantuoksut.

Arki ei miehelle sovi yhtään. Ei yhtään. Sääli, että lapsiperheen elämästä on varmaan se 95 % arkea. Raha-asiat muodostuu ongelmaksi myös näissä juhlapyhissä. Sadan prosentin varmuudella budjetti ylittyy ja minä maksan. Mies itse pitää juhlapyhistä ja erikoistilanteista ja siksi hoitaa ne hyvin. Mies ei jaksa hoitaa hyvin mitään, joka häntä ei kiinnosta todella. Hänen elämänsä moottori ja toimeenpaneva voima on hänen omat halunsa ja tarpeensa. Hän ei pysty asettamaan toisten tarpeita omiensa edelle.

Miehelle sopisi lottovoitto ja huoleton elämä.

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Heitteillejättö ja muita satuja

Minä en voi käsittää miestä. Pääsiäisen kunniaksi piti taas käydä Alkossa ja sitten niitä piti juoda. Ja olla humalassa. Vaikka mies yleensä juo suurimmat juomisensa öiseen aikaan yksin, eikä yleensä riehu tai juuri riitele, on silti juomisen alussa ensin lapsille riehakkaan iloinen ja sitten lyhytjänteisen kireä. sitten aamulla mies on väsynyt ja äreä, joten parempi on antaa miehen nukkua. Ja mies luulee, että hänen juomisensa ei häiritse ketään. Perjantain juomisen jälkeen olin miehelle lauantaiaamuna äreä. En huutanut, en riidellyt, olin äreä. Olimme suunnitelleet kaupunkiin lähtöä koko perheellä, mutta mies kieltäytyi lähtemästä, jos minä en hymyile, ole iloinen ja halaa häntä. Arvatenkin en näitä tehnyt, vaan sanoin miehelle, että alkaa katsella uutta kotia pikimmiten. Lähdin lasten kanssa kaupunkiin.

Kun tulimme takaisin mies otti auton ja renkaat ulvoen kaahasi tiehensä. Palasi sitten kaljalaatikon kanssa takaisin. Ilmoitti, että hän menee nyt yläkertaan, jonne muu perhe ei ole tervetullut. Ja alkoi juoda. Nukkumaanmenoaikaan tuli sitten erittäin humaltuneena ajamaan perheensä yläkertaan. Sanoi meille, myös lapsille, että hänelle meitä ei ole olemassa. Me olemme hänelle tyhjää. Ja siltähän se vaikuttaa. Laitoin lapset ylös ja tulin puhumaan miehen kanssa.

Mies sanoi, että hän ei lähde ilman käräjäoikeuden päätöstä. Hän ei taloa halua, mutta haluaa vaikeuttaa minun elämääni. Että hän on ottanut selvää ja mikäli hän ei käy käsiksi, ei poliisi häntä poista ilman oikeuden päätöstä. Ja että niin kauan kuin avioliitto on voimassa, on minun velvollisuuteni elättää häntä. Hän syyttää minua heitteillejätöstä, jos en elätä. Ja sitä rataa.

Välikeskusteluja en nyt tässä selosta, mutta lopputulema oli, että mies itkien pyysi anteeksi lapsilta, että sanoi suutuksissaan sellaisia asioita. Että lapset ovat hänen rakkaimpansa. Nyt sitten mies taas leikkii parasta perheenisää ja minä koitan miettiä, että miten minä tämän oikein hoidan? Olen lapsille luvannut, että tästä ei muuteta, joten ei muuteta. Mies on se, joka muuttaa.

Niin ja kuten huomaatte, A-klinikan raitistusyritykset voisivat olla hieman ponnekkaampia...