tiistai 15. marraskuuta 2016

Kissamainen vastaanotto?

Jäin viime viikolla äitiyslomalle. Vointi on hyvä. Jaksan tehdä kaikenlaista. Tuntuu se kaikenlainen olevan siivousta ja pyykkäystä, epämääräisten kertyneiden kasojen selvittelyä, vauvan tuloon valmistautumista. Kaikenlaista on ostettu käytettynä, jotain uuttakin ja jotain löytyi isommilta lapsilta säästettynä. Melkein kaikki tavaroiden puolesta on valmiina pienen tulla.

Toinen asia valmiudessaan on muu perhe. Isommat lapset ovat vähän sekavin miettein. Toisaalta niin jännittävää ja mukavaa, että pieni tulee. "Saanko auttaa hoitamaan? Säästetään nämä lelut pikkuiselle, että voi leikkiä, kunhan kasvaa isommaksi. Ihanaa, äiti, kun olet nyt kotona." Ja toisaalta ahdistavaa. "Ehditkö sitten äiti halata meitä ollenkaan? Kuka sitten sanoo hyvät yöt?"

J on sekavin miettein tulossa isäksi. Pelottaa ja jännittää, toisaalta on niin hyvä olo. Tuntuu, että kaikki on oikein ja silti ei tiedä yhtään, että miten olisi oikein. J silittää mahaani ja tuntee pienen potkut. Oman lapsensa. Niin turvallista, että lapsi on siellä mahassa, eikä siinä vieressä. Ja kohta on.

Minua mietityttää käytännön asiat. Kuinka imetys sujuu. Kuinka jaksan valvoa. Kuinka pieni nukkuu. Kunhan ei olisi sairas. Kuinka muut saavat nukkua, jos pieni itkee paljon. Onko koko perhe kohta täynnä väsyneitä ja kiukkuisia. Tuleeko siksi ihan turhaa riitaa. Ja yksi asia näin uusperheessä: miten isompien käynnit isällään jatkossa onnistuvat. Nythän minä olen vienyt ja isä tuonut pois tapaamisviikonloppuina. Riitelyllä saatiin sellainen järjestely, kun hänen mielestään minun olisi pitänyt maksaa lasten kyydeistä. Epäilen, että ilman riitaa ei saada sovittua mitään, mutta joka tapauksessa minusta ei ole vähään aikaan viejäksi. Eikä maksajaksikaan.

Kissa sen sijaan on tähän asti ottanut odotuksen hyvin rauhallisesti. Tutkii kiinnostuneena uusia tavaroita, tulee viereen nukkumaan, on niinkuin ennenkin. Saa nähdä millaisen kissamaisen vastaanoton pikkuinen saa.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Äitinä olo

Lapsen saaminen näin kypsällä iällä on yhtä aikaa jännittävää kuin esikoisen saaminen ja yhtä aikaa tuttua ja levollista. Lapsen syntymään liittyvät valmistelut ovat rauhallisempia kuin ensimmäistä kertaa äidiksi tullessa. Tietää jo, että perustarpeista se lähtee: ruokaa, unta ja puhtautta. Niillä pärjää ensimmäiset viikot varsin hyvin. Kaikenlaistahan ne markkinamiehet myy ja joistakin jutuista voi olla iloakin, mutta ehtii nekin. Toisaalta oman kehon kuuntelu ja pienen potkut, kääntyilyt ja hikka ovat jännittäviä kuin ensikertalaisella.

Olen miettinyt, että millaista äitinä olo on tällä kertaa pienelle. Hoitaako ja kasvattaako pientä eritavalla kuin isompia? Onko rauhallisempi ja levollisempi nyt? Vai väsyykö enemmän ja on kireä kaikille? Toistaako samat virheet vai onko oppinut jotain? Osaako antaa lapsen isälle tilaa omaan isyyteensä vai omiiko pienen omakseen? Joko nyt ymmärtää, että ei aina ole oikeaa ja väärää, vaan erilaisia tapoja?