sunnuntai 30. syyskuuta 2012


Olen saanut tässä muutamana päivänä kiihkeitä kommentteja vanhaan kirjoitukseeni nalkutuksesta. Kommentoija puolustaa miestäni ja on sitä mieltä, että minä olen pahasuinen hirviö, jolle on aivan oikein, että mieheni ei tee mitään. Mitäs olen tällainen vaimo. Kommentoijan mielestä parisuhteet ja perheet toimisivat paremmin, kun kaikkien kukkien annettaisiin kukkia ja jokainen saisi tehdä mitä vain, miten vain haluaa. Tai jotain sinnepäin, Ja voihan se olla niinkin. Tämähän tietenkin toimii, jos pariskunta noin perusarvoiltaan ja lähtökohdiltaan on samaa mieltä, ajattelee ainakin suurimmasta osasta asioita jotenkin samaan suuntaan. Ja pakkoko sitä on mennä naimisiin, jos näin ei ole? Kommentoijan neuvo oli, että erota kannattaa nalkuttavista vaimoista!

Tähän asti suunnileen samaa mieltä, mutta sitten kommentoija arveli, että mieheni juomisen syy olenkin minä. Että minä en anna miehelleni mahdollisuutta raitistua, koska nalkutan hänelle silloinkin, kun on juomatta. Tämä osoittaa, että kommentoijalla ei ole mitään hajua alkoholiongelmasta. Ei mitään. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät vaikuta mieheni juomiseen tai juomattomuuteen. Jos olen ystävällinen ja kannustava, iloinen hyvä vaimo: mies juo hyvään mieleensä. Jos nalkutan hänelle, kaadan jänen juomansa viemäriin, uhkaan erolla: hän juo murheeseen. Jos olen aivan neutraali, tavallinen vaimo: hän juo jostain syystä, joka johtuu jostakin ulkopuolisesta asiasta, mitä joku muu on tehnyt tai jättänyt tekemättä, jotain mitä joku on sanonut tai ollut sanomatta: siis joko iloon tai murheeseen. Jos järjestäjän pikku palkintoetappeja hänen juomattomille kausilleen: hän juo palkinnoksi. Jos hän ei saa tehtyä sovittuja asioita: hän juo koska oli huono. Jos hän sen sijaan saa tehtyä sovitut asiat: hän juo koska oli hyvä. Ja jos mitään syytä ei ole, hän juo ihan vain siksi, koska on aikuinen mies, joka voi niin tehdä ja häntähän ei vaimot määräile.

Tällä kertaa hän oli juomatta viisi päivää.

torstai 27. syyskuuta 2012

Sauna ja hämärä


Vaihteeksi taas parempi jakso elämässä. Mies on ollut sunnuntaista saakka juomatta ja perhe-elämä on parantunut huomattavasti. Niinkuin aina ennenkin näinä hetkellisinä juomattomina kausina. Miksi sen miehen pitää pilata kaikki juomalla?

Tänään lämmitin ulkosaunan. Istuin siellä lauteilla ensin miehen ja pienimmän kanssa ja sitten yksin. Ulkona jo hämärsi. Kiukaan tuli toi valoa. Miksi elämä ei voisi olla yksinkertaista ja selvää? Saunan lämpimät löylyt, oma pehmeä sänky ja rauhalliset yöt? Aamu aamun perään rauhallista elämää?

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Aamun hetki


Aamu alkoi tänään taas kovin aikaisin. Tällä kertaa syynä eivät olleet työt, vaan lapset. Molemmat halusivat kainaloon kohta neljän jälkeen. Hetken aikaa sängyssä oli neljä henkeä. Jonkin ajan päästä mies katsoi parhaimmaksi siirtyä väljemmille vesille. Minä sen sijaan en saanut enää unta.

Aikainen aamu ei ole minulle ongelma. Käyn nukkumaan yhdeksän aikaan, joten neljältä on jo ihan hyvä hetki herätä. Syksy on edennyt niin pitkälle, että aamuisin on aivan pimeää. Aamuinen hetki, vain minä ja kahvikuppini, antaa päivälle rauhallisen aloituksen. Saa hetken käpertyä itseensä ennen kuin alkaa taas antaa muille huomionsa, aikansa, joskus ajatuksensakin. Eilen käytin aamuhetkeni sunnuntain Hesarin lukemiseen. Tänään oma hetkeni on jo mennyt, kun esikoinen heräsi jo seurakseni.

Rauhallisia hetkiä päiviinne!

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Samaa taas ja taas ja taas...


Sain tänään kommentin, joka oli niin totta. En pysty tätä tilannetta onnellisemmaksi muuttamaan, ennen kuin olen siihen valmis. Siihen saakka kipuilen. Ymmärrän nyt jotenkin kirkkaan selkeästi, että mieheni ei tule muuttumaan. Ei minun vuokseni, ei lastemme vuoksi. Jos hän muuttuu, se johtuu hänestä itsestään, enkä minä voi siihen vaikuttaa.

Pohdinta johtuu nyt taas kerran käydystä alkoholikeskustelusta. Juominen on mennyt taas pitkälti yli sen rajan, jota jaksan katsoa. Taas kerran käytiin keskustelu siitä, että minä en sitä juomista katso. Mies kertoo jälleen syyn toisensa perään juomiselleen. Tämä keskustelu on käyty jo niin usein, että osaan vuorosanat ulkoa. Keskustelussa ei tule mitään uutta esille. Yritän tehdä miehelle selväksi, että minun puolestani juokoon niin paljon kuin haluaa, mutta tehköön sen jossakin muualla kuin meidän lastemme kodissa. Tällä kertaa mies ei tee lupauksia. En usko, että mikään muuttuu.

Mutta tällä kertaa minä en muuta mihinkään, jos sinne asti mennään. 

lauantai 22. syyskuuta 2012

Ystävä


Meillä on tänä viikonloppuna vieraisilla ystävä. Miespuolinen sellainen ja hän ei tavallaan ole meidän perhetuttumme, vaan kummankin ystävä erikseen. Siis minun ja mieheni. Vuodatin hänelle eilen murheeni tästä parisuhteen tilasta saunaa lämmittäessämme. Minä sain hänet siksi aikaa. Mies omikin sitten loppuillaksi. Ihmisen, joka tuntee meidän molempien huonot ja hyvät puolet, on helpompi ottaa kantaa. Hän näki realistisesti, että miksi näin on käynyt, ei uskonut miehen muuttuvan, uskoi minun jaksavan silti. Näki aika selkeästi, että millainen mies minulle ei sopisi. Ymmärsi minua, kun sanoin haluavani olla lähinnä yksin.

Tänään piti tehdä hieman hommia. Kantaa puita, esimerkiksi. Ystävä kantoi ilman eri pyytämistä. Käviköhän hänellä sääliksi?

tiistai 18. syyskuuta 2012

Riippuvainen


Riippuvuudet ovat mielenkiintoisia. Siis ihan kamalia yleensä, kun riippuvuudet harvoin ensinnäkään ovat mihinkään elämälle hienoon asiaan, mutta sen lisäksi riippuvuudet usein menevät yli kohtuudesta. Tänään asia on mielessäni, kun miehelläni näyttäisi taas lähtevän putken alku liikkeelle juomisen kanssa. Jos tänäänkin juominen jatkuu, lienee jo ainakin kuudes ilta peräkkäin. Määrät ovat taas pikkuhiljaa nousseet. Ensin pari saunaolutta, kolmosta, sitten jo kolme-neljä. Siitä sitten neloseen. Määrä nousee viiteen-kuuteen. Sitten on vuorossa pari tuplapukkia ja muutamat kolmoset. Sitten pienet väkevät ja parit tuplapukit ja muutamat kolmoset. Ja niin edelleen. Mies huijaa itseään ostamalla kutakin merkkiä vain pari. Kunnes kohta taas ostetaan jo laatikossa, ensin pienessä ja sitten isommassa. Tämä on niin monesti nähty, että en välittäisi enää nähdä. Mutta niinpä vain taidan nähdä.

Mies ymmärtää olla olematta häiriöksi lapsille. Lasten nähden määrät ovat hyvin maltillisia. Minä menen lasten kanssa nukkumaan samaan aikaan, joten myös minun nähteni määrät jäävät maltillisiksi.

Onhan minullakin riippuvuuteni. Ei kylläkään aineisiin. Tai no kahviin on. Minä olen riippuvainen tunteista ja fiiliksistä. Hyvää oloa haluaa lisää. Olen kärsimätön ja kiukkuinen, kun olo on huono. Ja välillä on aika usein.



lauantai 15. syyskuuta 2012

Halkokuorma


On ollut juhlaviikot menossa. Syntymäpäiviä, firman juhlia, virkistyspäiviä, avajaisia. Juhlavaatetusta on pitänyt silittää jo useamman kerran, lahjoja kääriä paketteihin. Puheita on pidetty, kuohujuomaa juotu. Ja vaikka juhliminen on mukavaa, niin aika aikaansa kutakin. Nyt haluaisi jo rauhoittua tavalliseen arkeen. Sellaiseen, jossa päivän kohokohta on kuppi kuumaa kahvia ja puhtaat pyykit kuivumassa.

Yllätyksetön, tavallinen arki on rauhoittavaa. Tänä aamuna tuli halkokuorma. Halkokuorma on tavallisen arjen rakennusaineita. Talven pakkaspäivien lämmitys on tavallista arkea. Saunan lämmitys on tavallista arkea. Halkokuorman juhlat ovat sitten kevättalvella, kun grilli kaivetaan hangen keskeltä esiin ja auringon paistaessa grillataan makkarat. Näillä tänään tuoduilla haloilla.

Mukavaa päivää itse kullekin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Rima: ylityksiä ja alituksia


Tekemättömien töiden tekeminen saa hyvälle tuulelle. Rästityöt ahdistavat ja kun ne on selvitetty, näyttää elämä jotenkin kirkkaammalta. Ei rästitöiden isoja tarvitse olla; purkamattomat muuttolaatikot, pois vietävien lastenvaatteiden pino, keittämättömät omenahillot, pesemättömät lattiat. Kun tekemättömät ovat muuttuneet tehdyiksi, on mieli hetken aikaa keveä ja vapaa.

Itse kai sitä itselleen rakentaa niitä tekemättömien töiden ahdistuksia. Niitä, jotka puristavat, vaikka ihan pikkuisenkin, niin puristavat. Voisi kai sitä olla pahvilaatikoidenkin kanssa? Pakkoko niistä omenoista on mitään keittää, kompostiin vaan? Mutta jotenkin kai sitä ei voi itselleen mitään. Pitää jotain oman elämänsä rimaa jossakin ja sitten koittaa sitä saavuttaa.

Olisiko onni riman laskussa?

lauantai 8. syyskuuta 2012

Organisointia


Päivän suunnitelmana on suursiivous (muuttolaatikoita on vielä siellä ja täällä ja polttopuita varten pitäisi järjestää tilaa) ja jotakin hyvää ja helppoa ruokaa. Jopa saattaisimme tänään sortua noutopitsaan. Tämmöisinä päivinä, kun olisi urakka tiedossa, täytyy asennoitua vahvasti työnjohtajan rooliin. Tee tämä, tee tuo. Seuraavaksi tuosta. Mies ei pysty organisoimaan edes omaa työtään, saatikka jotakin yhteistä projektia. Sen lisäksi, että asennoituu työnjohtajan rooliin, täytyy asennoitua lastentarhanopettajan rooliin. Kolme lasta vahdittavana, joista yksi täysi-ikäinen. Riitaa tulee heti, jos ei ole jokaiselle ikäkehitykseen sopivaa mielekästä tekemistä. Miehelle myös. Ruoka-, juoma- ja pissatauot täytyy muistaa pitää, muuteen tulee aivan turhaa huutoa. Miehellä myös.

Saattaapa illalla olla väsynyt olo. Henkisesti ja fyysisesti.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Unettomia öitä


Töissä on tilapäinen (toivottavasti) henkinen ja fyysinen kiire. Siinä kiireessä vain koittaa tehdä oikeita päätöksiä sen suhteen, että mikä on tärkeää ja mikä voi odottaa. Kun kiire kasvaa liian suureksi, alkaa väistämättä jäädä tekemättä myös sellaista, joka olisi ollut välttämätöntä. Kun vielä uskon, että tilanne on tilapäinen, käy aika helposti niin, että kannan töitä kotiin. Että vain tänään teen nämä rästit pois. Että ihan vain pikkuisen otan tilannetta hallintaan. Saattaahan se niinkin olla, mutta saattaahan se olla niinkin, että tilapäisestä tulee pysyvää. Päivät seuraavat toisiaan, tilapäinen muuttuu rutiiniksi.

Se että työt ruuhkautuvat ja se, että kannan niitä kotiin aiheuttavat sen, että heräilen öisin neljältä enkä saa unta. Nousen tekemään niitä vuorokauden puuttuvia tunteja. Pidemmällä tähtäimellä tästä ei taida näin tulla mitään?