Ystävä

Meillä on tänä viikonloppuna vieraisilla ystävä. Miespuolinen sellainen ja hän ei tavallaan ole meidän perhetuttumme, vaan kummankin ystävä erikseen. Siis minun ja mieheni. Vuodatin hänelle eilen murheeni tästä parisuhteen tilasta saunaa lämmittäessämme. Minä sain hänet siksi aikaa. Mies omikin sitten loppuillaksi. Ihmisen, joka tuntee meidän molempien huonot ja hyvät puolet, on helpompi ottaa kantaa. Hän näki realistisesti, että miksi näin on käynyt, ei uskonut miehen muuttuvan, uskoi minun jaksavan silti. Näki aika selkeästi, että millainen mies minulle ei sopisi. Ymmärsi minua, kun sanoin haluavani olla lähinnä yksin.

Tänään piti tehdä hieman hommia. Kantaa puita, esimerkiksi. Ystävä kantoi ilman eri pyytämistä. Käviköhän hänellä sääliksi?