tiistai 18. syyskuuta 2012

Riippuvainen


Riippuvuudet ovat mielenkiintoisia. Siis ihan kamalia yleensä, kun riippuvuudet harvoin ensinnäkään ovat mihinkään elämälle hienoon asiaan, mutta sen lisäksi riippuvuudet usein menevät yli kohtuudesta. Tänään asia on mielessäni, kun miehelläni näyttäisi taas lähtevän putken alku liikkeelle juomisen kanssa. Jos tänäänkin juominen jatkuu, lienee jo ainakin kuudes ilta peräkkäin. Määrät ovat taas pikkuhiljaa nousseet. Ensin pari saunaolutta, kolmosta, sitten jo kolme-neljä. Siitä sitten neloseen. Määrä nousee viiteen-kuuteen. Sitten on vuorossa pari tuplapukkia ja muutamat kolmoset. Sitten pienet väkevät ja parit tuplapukit ja muutamat kolmoset. Ja niin edelleen. Mies huijaa itseään ostamalla kutakin merkkiä vain pari. Kunnes kohta taas ostetaan jo laatikossa, ensin pienessä ja sitten isommassa. Tämä on niin monesti nähty, että en välittäisi enää nähdä. Mutta niinpä vain taidan nähdä.

Mies ymmärtää olla olematta häiriöksi lapsille. Lasten nähden määrät ovat hyvin maltillisia. Minä menen lasten kanssa nukkumaan samaan aikaan, joten myös minun nähteni määrät jäävät maltillisiksi.

Onhan minullakin riippuvuuteni. Ei kylläkään aineisiin. Tai no kahviin on. Minä olen riippuvainen tunteista ja fiiliksistä. Hyvää oloa haluaa lisää. Olen kärsimätön ja kiukkuinen, kun olo on huono. Ja välillä on aika usein.