sunnuntai 30. syyskuuta 2012


Olen saanut tässä muutamana päivänä kiihkeitä kommentteja vanhaan kirjoitukseeni nalkutuksesta. Kommentoija puolustaa miestäni ja on sitä mieltä, että minä olen pahasuinen hirviö, jolle on aivan oikein, että mieheni ei tee mitään. Mitäs olen tällainen vaimo. Kommentoijan mielestä parisuhteet ja perheet toimisivat paremmin, kun kaikkien kukkien annettaisiin kukkia ja jokainen saisi tehdä mitä vain, miten vain haluaa. Tai jotain sinnepäin, Ja voihan se olla niinkin. Tämähän tietenkin toimii, jos pariskunta noin perusarvoiltaan ja lähtökohdiltaan on samaa mieltä, ajattelee ainakin suurimmasta osasta asioita jotenkin samaan suuntaan. Ja pakkoko sitä on mennä naimisiin, jos näin ei ole? Kommentoijan neuvo oli, että erota kannattaa nalkuttavista vaimoista!

Tähän asti suunnileen samaa mieltä, mutta sitten kommentoija arveli, että mieheni juomisen syy olenkin minä. Että minä en anna miehelleni mahdollisuutta raitistua, koska nalkutan hänelle silloinkin, kun on juomatta. Tämä osoittaa, että kommentoijalla ei ole mitään hajua alkoholiongelmasta. Ei mitään. Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni eivät vaikuta mieheni juomiseen tai juomattomuuteen. Jos olen ystävällinen ja kannustava, iloinen hyvä vaimo: mies juo hyvään mieleensä. Jos nalkutan hänelle, kaadan jänen juomansa viemäriin, uhkaan erolla: hän juo murheeseen. Jos olen aivan neutraali, tavallinen vaimo: hän juo jostain syystä, joka johtuu jostakin ulkopuolisesta asiasta, mitä joku muu on tehnyt tai jättänyt tekemättä, jotain mitä joku on sanonut tai ollut sanomatta: siis joko iloon tai murheeseen. Jos järjestäjän pikku palkintoetappeja hänen juomattomille kausilleen: hän juo palkinnoksi. Jos hän ei saa tehtyä sovittuja asioita: hän juo koska oli huono. Jos hän sen sijaan saa tehtyä sovitut asiat: hän juo koska oli hyvä. Ja jos mitään syytä ei ole, hän juo ihan vain siksi, koska on aikuinen mies, joka voi niin tehdä ja häntähän ei vaimot määräile.

Tällä kertaa hän oli juomatta viisi päivää.