Olen viime aikoina alkanut ostaa itselleni viiliä. Kevytviiliä, että siinä on pieni kermakerros päällä. Pidän siitä. Laitan päälle vähän sokeria, marjoja, mysliä tai hämäläistä talkkunaa. En ole vuosiin syönyt viiliä säännöllisesti, nyt ostan sitä joka kauppareissulla. Jossakin vaiheessa muistan tehneeni usein itsekin viiliä. Entinen mieheni piti siitä ja minä myös.
Mies ei pidä viilistä. Mies ei pidä monista muistakaan perinteisistä suomalaisista ruuista. Hän pitää ulkomaiden keittiöistä; aasialaisesta, italialaisesta, espanjalaisesta. Mies ei syö sellaista, josta ei pidä. Minulla on ollut joskus ajatus, että perheessä syötäisiin yhteinen ruoka, joka syötäisiin yhtä aikaa ja että se olisi kaikille sama, tai ainakin suunnilleen. Mitään allergioita meillä ei ole. Mutta ei se toimi. Mies laittaa usein ruokaa, joka ei lapsille maistu. Minä laitan usein ruokaa, joka ei miehelle maistu. Mies ei vain syö, jos ei pidä. Ottaa jotain muuta.
Viime aikoina minulle on miehen toiveet olleet lähes merkityksettömiä. Ostan ruokaa omien ja lasteiden toiveiden mukaan. En välitä enää siitä, että mies ei pidä ruuastani. Ennen yritin miellyttää miestä. Valitsin ruokalajeja, joista hänkin piti. Enää en viitsi. Viime aikoina mies onkin usein jo syönyt jotain, kun tulen lasten kanssa kotiin ja minä ja lapset syömme keskenämme.