"...rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema meidät erottaa..." Näinhän se sanotaan. Mietin illalla, että mihin kaikkeen se oikein velvoittaa. Onko ne vastoinkäymiset sellaisia, jotka ulkopuolelta uhkaavat parisuhdetta? Kuten vaikka työttömyys, vähävaraisuus, sairaudet ja kuolema? Että lupaa rinnalla rakastaa, vaikka elämä koettelee. Yhdessä käsikädessä vastoinkäymisiä päin, toinen toistaan tukien? Vai onko ne vastoinkäymiset sellaisia, että mies ei kanna vastuutaan, juo, jättää yksin niiden vastoinkäymisten kohdatessa? Kun rahat ei riitä, kun on sairas. Jos silloin jää yksin, niin onko se niitä vastoinkäymisiä, joiden kohdatessa on luvannut rakastaa?
Mieleeni tuli teoria omenasta. Kun omena kulkee kulkuaan puusta välikäsien kautta kauppaan ja siitä meille kotiin, omena saattaa kokea monenlaisia kolhuja. Usein sitä pidetään sievästi ja se on kaupassa sileä ja kuhmuton. Jotkut lajikkeet tosin ovat herkempiä. Mutta kun niitä kolhuja tulee, ei koko omena siitä yleensä pilaannu syömäkelvottomaksi. Onpahan vähän kolhuinen. Kun omenan syö, on vielä sisin hyvä, siemenet käyttökelpoisia istutettavaksi.
Toisinaan se omenan pilaantuminen alkaa sieltä sisältä. Siemenet lähtee mätänemään. Saattaa näyttää päältä hyvältäkin, mutta ei ole pelastettavissa. Kompostiin vain koko paketti.
Näinkö se on parisuhteessakin? Kun ulkoa koetellaan, niin hyvässä lykyssä ei käy kuinkaan, mutta jos se sisältä parisuhteesta lähtee se mätä, niin se on menoa? Olen nimittäin taas perinjuurin väsynyt juomiseen, ajattelemattomuuteen, oman edun ensisijaiseksi laittamiseen.