perjantai 24. helmikuuta 2012

Pikkuinen sairastaa

Kuopus on kuumeessa. Isompi on ollut yskässä jo viikon, joten odotettavissa oli tämäkin. Minä jäin kotiin kuopuksen kanssa, mies kai tulee kohta puolenpäivän jälkeen ja päästää minut töihin. Ei töissä nyt mitään ihan hirveän akuuttia ollut, yksi kokous meni sivusuun, mutta niitähän tulee uusia kuin sieniä sateella. Ensi viikon loman takia käyn kuitenkin laskut ja muut katsomassa eteenpäin.

Kuopus ei siis ole kamalan kipeä. Kuumeessa vain ja räkä valuu. Tytön kanssa on mukava olla, kun ei ole kiire. Istutaan ja katsotaan lastenohjelmia. Leikitään välillä. Syödään viinirypäleitä. Olen samalla ehtinyt jo hoitaa pyykit ja tiskit, jotka tavallisena päivänä olisivat odottaneet minua illalla.

Viime aikoina olen ollut väsynyt siihen jatkuvaan meteliin ja minussa roikkumiseen, mitä kotielämä on. Koko ajan joku huutaa äiti, äiti. Mies kulkee perässä. Kaikki haluavat nukkua vieressä ja pitää kädestä, niin lapset kuin mieskin. Heti herättyä se roikkuminen alkaa. Yleensä vain ja ainoastaan äiti kelpaa. Mies tietenkin käyttää sitä hyväkseen, eikä edes yritä kelvata. Mies haluaa myös huomiota, koko ajan. Jos olen koneella, mies haluaa nähdä mitä teen. Kenelle kirjoitan ja mitä. Lapset haluavat nähdä, mitä kuvia koneella on. Parempi mennä muiden ehdoilla, ei jaksa muutakaan. Välillä tuntuu, että ahdistun tähän. Kotona minulla ei ole koskaan yhtään hetkeä yksin. Tai no yöllä jos nousen, niin saattaa olla. Tai aamulla viiden aikaan. Sellainen hetki, että olen omassa kodissani itseni kanssa. Ilman, että kukaan vaatii mitään.

Mutta siis tänään on pikkuisen kanssa ollut sellaisia hetkiä. Istutaan vain yhdesä, äiti ja tytär. Ei ole mitään hätää. Ei ole mitään kiirettä. Ollaan vain kaksin.