keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tarpeet vs. tarpeet

Usein huomaan ajattelevani toisten tarpeita ennen omiani. Se lienee luonnollista käytöstä normaalille ihmiselle. Halutaan toiselle hyvää. Toisten hyvän mielen kautta itsellekin tulee hyvä mieli. Lapset on tästä varsin mainio esimerkki. Lapset haluavat pulkkamäkeen, itse ei jaksaisi millään. Lähtee kuitenkin ja lasten riemua katsellessa tulee itsellekin hyvä mieli. Mutta missä kulkee se raja, kun aikuiset ajattelevat ennemmin toisten aikuisten tarpeita ennen omiaan? Riittääkö aina se toisen hyvä mieli peittämään sen oman pahan mielen? Tai sen, että omat tarpeet jäävät huomiotta?

Parisuhteessa, perheessä ja työelämässä mukana oleva ei miloinkaan saa kaikkia tarpeitaan tyydytetyksi. Aina joutuu joustamaan toisten vuoksi tai yhteisen hyvän vuoksi. Joskus kukaan ei saa mitä haluaa, mutta kaikki saavan vähän ja syntyy hyvä kompromissi. Tietenkin parisuhteessa voisi toivoa, että tarpeiden tyydyttämiseen löytyisi keskitie.

Tänään tämä tuli mieleeni siitä, kun haluaisin puhua eräästä asiasta ihmiselle, jolla on ehkä huono hetki kuunnella. Hänellä on omiakin mietittäviään, eikä minun asiani ehkä auta. Mutta hänellä on usein omia mietittäviä, usein huono hetki kuunnella. En tiedä, että paraaneko asia odottamalla, tuleeko sellaista hetkeä ylipäätään, joka olisi otollinen ja hänelle hyvä. Pitäänkö minun laittaa omat tarpeeni sivuun ja huomioida hänen tarpeensa vai pitää omiani tärkeämpinä?