keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Kori käsivarrella ja muita tarinoita

Kerron lapsille yleensä illalla sadun. Lapset saavat itse päättää aiheen ja sitten keksin juonen omasta päästäni. Joskus ei juonta tule ja lapset auttavat. Aloitan aina sadun "Olipa kerran, kauan kauan sitten, kaukana kaukana täältä..." Satu loppuu aina onnellisesti ja päättyy sanoihin "Sen pituinen se."  Satuja on mukava keksiä, kun on ilmeisesti aikansa niitä riittävästi kuunnellut ja sittemmin myös lukenut. Sadussa kuka vain voi olla mikä vain. Tehdä urotekoja, vaikka on pieni ja erilainen. Jos lapset eivät anna aihetta, silloin usein kerron jonkun tarinan hiirestä, jolla on keltaiset housut tai sitten perhosesta. Ne ovat minun suosikkiaiheeni.

En kerro koskaan kahta kertaa samaa satua siitä yksinkertaisesta syystä, että en muista niitä. Samat aiheet kyllä toistuvat ja ympäristön kuvaukset. Metsässä on pieni mökki. Laitetaan kori käsivarrelle. Mennään mustikkaan. Metsässä on pieni lampi, joka on aivan tyyni. Niityllä kasvaa monenvärisiä kukkia. Käy hiljainen tuulenvire ja aurinko paistaa niin lämpimästi ja kissa venyttelee. Yleensä minun saduissani on kesä, toppavaatteet eivät jotenkin ole minunlaiseni satuaihe. Poika haluaa usein pelottavan sadun, jossa on kummitus ja tyrmä tai pimeä luola. Ja jonkun pitää jäädä vangiksi. Kun olen näitä satujani kertonut, lapset ovat niihin tottuneet ja osaavat itsekin kertoa samanlaisia.  Pitäisköhän joskus kirjoittaa joku paperille asti?