keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Perheneuvojalla


Lapset ovat yhä kipeitä. Tänään olisi ollut aika perheneuvojalle, mutta esitin miehelle, että jos hän menisi yksin. Hän suostui ja näin ollen minä olen nyt sairaslapsivahdissa ja mies siellä perheneuvojalla. Mitä lie puhuvat, toivottavasti mies pystyy rehelliseen puheeseen ja pystyy kuuntelemaan neuvojan sanoja. Toivottavasti puhuu viimeisenkin eli sen loppuiän raittiuden, joka kesti 11 päivää. Toivottavasti perheneuvoja saa hänet ymmärtämään, että minun ei tarvitse kestää tämmöistä.

Puhuin tänään ystävän kanssa, että tämä on aivan turhaa parisuhteen jatkumisen kannalta. Kyllä minä olen henkisesti luovuttanut jo aikaa sitten. Muistelin sanoneeni jo puolitoista vuotta sitten miehelle, että ehkä tämä on jo liian pitkällä, eikä paluuta onneen ole. Ja sen jälkeen on sentään tapahtunut vaikka mitä ja olemme yhä vaan kauempana toisistamme. Vaikka välillä on joltakin muulta saattaanut näyttääkin.

Toivoisin, että perheneuvojalla käynneistä olisi se hyöty, että saisimme kohtuullisen eron. Että mies ymmärtäisi rähisemättä ja kerjäämättä lähteä, hoitaisi oman osansa yhteisestä. Olisi lapsille isänä. Antaisi minun olla.