sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kiristys, uhkailu ja lahjonta


Eilinen meni enemmän ja vähemmän riidellessä. Kuten arvata saattoi mies yritti kaikkensa, että peruisin puheeni. Kiristys, uhkailu ja lahjonta. "Nyt kaikki kyllä muuttuu." "Tarvitsen apuasi, yksin en pärjää." "Jos sinua ei ole, niin mitä mieltä on edes elää." Mies alentui jopa syyttelemään lapsia parisuhteen huonosta tilasta. Ja perheneuvojakin oli kuulemma sanonut, että kyllä ihmetyttää, että siellä puhutaan vain miehen epäonnistumisista, eikä minun ollenkaan. Että syy onkin oikeasti minussa. Minä en yritä.

Mutta kaikkien näiden keskustelujen jälkeen kai mies ymmärsi, että totta totisesti mikään ei muutu tässä. Mies on mikä on, eikä hän ota vastuuta olemisestaan ja elämisestään niin kauan kuin minä sen teen. Ehkä sain miehen ymmärtämään, että hän ei ole minun vastuullani. Hänen hyvä tai huono olonsa ei ole minun vastuullani. Hänen juomisensa tai juomattomuutensa ei ole minun vastuullani. Ne on kaikki hänen omalla vastuullaan. Ja ehkä mies senkin ymmärsi, että minä en voi häntä parantaa mistään. Vaikka rakastaisin kuinka, niin ei se häntä parantaisi. Että ammattiapua on se, jota tarvitaan.

Nyt on sovittu, että kun talo saadaan myytyä, mies muuttaa pois ja ero laitetaan vireille. Ja että harkinta-aika otetaan tosissaan. Harkitaan. Että jos mies hoitaa asiansa, velvollisuutensa, menee hoitoon, on juomatta. Kasvaa aikuiseksi, ottaa vastuuta. Niin sitten harkinta-ajan päättyessä oikeasti harkitaan. Onhan mies kuitenkin lasten isä.