tiistai 8. marraskuuta 2011

Ajatuksia äitiydestä ja vaimoudesta


Minulla on ollut vaikeuksia erottaa toisistaan kaksi roolia; äitiys ja vaimous. Nehän ovat ihan eri asioita. Äitiydessä mitataan suhdettani lapsiini ja niihin asioihin, joihin minun pitäisi heitä äitinä valmistaa. Olenko lasteni tuki ja turva? Olenko satama maailman myrskyissä? Osaanko varustaa lapseni maailmalle sellaisilla tiedoilla ja taidoilla, joilla maailmassa pärjää? Osaanko luoda lapsilleni sellaiset edellytykset, että kasvavat vahvoiksi, mutta herkiksi? Että kasvavat viisaiksi ihmisiksi? Vaimoudessa taas mitataan suhdettani mieheeni. Olenko hyvä kumppani? Hyvä rakastaja? Hyvä puoliso? Vai mitä?

Äitiydessä pallo on minulla. Yksin minulla. En voi vierittää mitään vastuuta äitiydestäni lapsilleni. Vaikka olisivat millaisia, minun tulee silti olla äiti. Mielellään hyvä äiti. Äiti kuitenkin. Vaimoudessa taas mielestäni osa vastuusta kuuluu miehelleni. En voi olla hyvä kumppani, jos en saa siihen vastakaikua. Tai voin olla, mutta olenko sittenkään, jos emme ole puolisoita yhdessä?

Tässä erokriisissä tahtoo sekä minulta että mieheltäni hävitä ajatus siitä, että vaikka vaimous lakkaisi, olisin silti äiti ja että vaikka olisin kuinka huono vaimo, voisin silti olla hyvä äiti. Jotenkin kai perheen käsitteen alla nämä kaksi ovat yhtä. Pitää itsekin pinnistellä ajatustensa kanssa, että en ole huono ihminen, en huono äiti, vaikka en olisi vaimo ollenkaan.