Yllättävä kotiintulo

Tänään mies tuli ennenaikojaan töistä kotiin. Olimme aika vasta lasten kanssa heränneet päiväunilta (minä myös) ja olimme jotenkin heräämiskiukkuisia (minä myös). Olimme kerääntyneet yhdeksi kasaksi sylikkäin katsomaan jotakin lasten piirrettyä siksi aikaa, että kiukku menee ohi. Ja silloin se mies tuli kotiin.

Yleensä ehdin varautua miehen tuloon. Tiedän suunnilleen, että moneltako mies aikaisintaan tulee ja alan henkisesti valmistautua kohtaamaan hänet. Siivoan ja järjestelen ennen sitä, laitan ruuan, jos menee myöhään niin kylvetän lapset ja laitan yöpukuihin. Valmistaudun siihen, että kaikki on valmista ja minä voin keskittyä olemaan asiallinen. Tänään se ei onnistunut. Ruoka oli vielä laittamatta, minä olin kuin perseelle ammuttu karhu. En jaksanut olla yhtään asiallisen kohtelias miehen kommentteihin ja tekemisiin. Heti ensimmäinen näky, kun miehen tänään näin; työkengät jalassa sisällä. Lapsetkin jo tietävät, että kengät jalassa ei tulla. Ei kai se ole ihmekään, että ei jaksa suhtautua?

Onneksi mies huomasi, että nyt ei kannata painostaa enempää ja ilmoittautui vapaaehtoisesti lähtemään lasten kanssa mustikkametsään. Yritti kyllä ensin, että koko perhe. Mutta onneksi minä ehdin keksiä luontevan takaportin, joka kelpasi miehellekin; pakastin pitää sulattaa, koska ehkä huomenna säilön mansikoita... Nyt olenkin jo rauhoittunut ja kun kohtaan miehen taas, olen kuin kunnollinen kämppis.