Aurinkoisella terassilla elämän kysymyksistä

Istun tässä omalla terassilla. Aurinko paistaa. Maha on täynnä, kun juuri lasten kanssa söin ja jälkkäriksi hain omasta, omin käsin laitetusta mansikkamaasta meille mansikoita. Kypsiä, mehukkaita.ja maukkaita. Naapuri kuuluu leikkaavan nurmikkoa. Lapset ottavat saavista vettä kastelukannuillaan ja kastelevat kaikkea. Ei ole kiire mihinkään, lomalla kun olen.

Tässä on taas kerran aikaa miettiä elämän kysymyksiä. Mitä haluaa itselle? Mitä haluaa lapsille? Millainen elämä on minun näköiseni elämä? Kyllähän lapset vaistoavat, että en ole onnellinen. Tottakai. Että väistän miestä ja teen sen usein lasten kanssa. Tänä aamunakin sanoin lapsille, että mennään vasta sitten alakertaan, kun iskä on mennyt. Lapsista se oli aivan ymmärrettävää, onhan näin tehty monet, monet kerrat. Sen lisäksi, että minun elämäni on onnetonta, tässä oleminen vaarantaa isä-lapsi-suhteen kehittymisen normaaliksi. Johtuen siis minun käytöksestäni. Miehellä ja lapsilla olisi mielestäni mahdollisuus normaalimpaan suhteeseen isän ollessa osittain etävanhempana, mutta silloin kun on läsnä, olisi läsnä omalla tavallaan.

Ehkä tämä päätös tässä kypsyy ihan itsekseen. Tai siis päätös on jo kypsynyt, toteutuksen toimeenpano vain on vähän heikkoa. Mutta siis jospa sekin kypsyy. Ja kun olen ollut siitä onneton, että oma piha pitää jättää, että lapsilla ei sitten ole enää tätä omaa pihaa, missä leikkiä. Mutta onhan noita pihoja. Ja jos vuosi tai kaksi asuttaisiinkin ilman omaa pihaa, niin onko sillä loppujen lopuksi merkitystä lasten kannalta? Yhdet muistot ja toiset muistot. Yhteisillä pihoilla sentään olisi kavereita, tällä pihalla on vain riideltävä sen oman sisaruksen kanssa. Ja kun minua surettaa ne omien istutusten ja ulkosaunan menetys, niin onhan noita saunoja maailmassa ja mansikoita saa kaupastakin. Istutan sitten joskus taas jotain muuta jonnekin muualle.

Nyt ainakin tuntuu, että parisuhteen loppumisessa ei arveluta se parisuhteen loppuminen. Siis ei ole sellainen mieli, että tulisi ikävä niitä hyviä hetkiä, joita myös väistämättä on ollut. Että tulisi ikävä toista rinnalla. Vaikka mies nyt on yrittänyt kovasti omalla tavallaan, en saa kiinni tästä enää. En millään. Olen jo päästänyt.