lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kaikella on tarkoituksensa


Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Joskus sitä ei aina heti ymmärrä. Tuntuu, että on kohtuutonta tai että tapahtunut asia on mitätön ja vailla merkitystä. Mutta uskon kuitenkin, että ajan saatossa kaikella on tarkoituksensa. Milloin sitä jalostuu ihmisenä, milloin oppii uusia asioita seuraavaa kertaa varten, milloin oppii väistämään jotain juttua ja sitten väistääkin juuri oikeassa kohdassa. Tämä viikko täällä lapsuusmaisemissa ehkä oli minulle tarpeellinen siitä syystä, että täällä olen joutunut pohtimaan paljon sitä, että millainen olen ihmisenä. Siis millainen minä olen? Minä. En millainen vaimo olen. Tai millainen tytär olen. Tai millainen äiti olen. Vaan millainen minä olen.

Paljon olemisestani juontaa juurensa lapsuuteen. Miten on kasvatettu? Millainen ihmisenmalli on annettu? Millainen malli oikeasta olemisesta ja elämisestä on annettu? Onko se annettu malli oikea? Onko sellainen oikeaa elämää? Kuinka vahvasti haluan puolustaa sitä elämää, joka on minun näköistäni? Mitä se on? Mitkä asiat minulle ovat oikeasti tärkeitä?

Minulle on kasvanut tai kasvatettu vahva velvollisuudentunto. Velvollisuutensa on hoidettava. Joskus vain tuntuu, että itse otan itselleni sellaisia velvollisuuksia, joita ehkä ei tarvitsisi ottaa. Tai en ymmärrä, että milloin on oikea hetki luopua. Sanoa, että minun velvollisuuteni on täytetty, nyt alkaa jonkun toisen velvollisuus. Ei kaikki maailman murheet voi olla minun vastuullani, omani vain.