Valvoin yöllä kolmisen tuntia. Mies ensin piipatutti puhelintaan niin että heräsin. Kävin sanomassa, että laittaisi äänet pois. Että koitan nukkua. Ja nukahdinkin. Sitten alkoi kolistelu keittiössä, joka jatkui ja jatkui. Kävin sanomassa, että lopettaisi. Että koitan nukkua. Mies lopettikin, mutta minä en saanut enää unta. Ennen kuin kolmen tunnin päästä.
Makasin sängyssä valveilla. En viitsinyt nousta ylös ollenkaan, kun ajattelin, että ehkä se uni tulee ja sen lisäksi lapset olivat kainalossa. Ei tullut uni, mutta ajatuksia sen sijaan tuli. Mietin paljon tätä olevaa tilannetta. Mikä tähän johti ja mihin tämä johtaa? Olenko minä unohtanut itseni ja annan kaikkien kävellä ylitseni? Selviän vain päivästä toiseen, viikosta toiseen ja uskon, että se on minulle oikein ja hyvä. Että niin pitää elää.
Varmaan asiat tulevat valmiiksi, kun aikaa kuluu. Joku päivä olen valmis tekemään lopullisia ratkaisuja puoleen tai toiseen. Nyt olen valmis olemaan tässä kesän yli. Sitten varmaan talven yli. Tai jouluun asti ja sitten siitä kevääseen. Tai jotain. Menen pätkän kerrallaan itseni takia. Annan itseni ajatella takaportin. Jos on huono, niin ei ole pakko olla. En sitoudu sen enempään kuin mitä kestän. Mitä jaksan ja mihin pystyn. Ajattelen tässä itseäni. Sen teen, mihin pystyn. En enempää.