"Jokainen pitää mielellään jonkun salaisuuden. " sanoi tänä aamuna Nalle Luppakorva. Niin kai se on. Että jotain haluaa pitää aivan itsellään. Omana salaisuutenaan. Ei kai sen tarvitse olla iso asia, pienikin riittää siihen, että tuntee asian olevan aivan oma. Mutta isot salaisuudet helposti ahdistavat. Tekee mieli jakaa asia jonkun kanssa. Saada joku samalle puolelle, saman salaisuuden piiriin. Ja jotkut salaisuudet ovat aivan omia, ja jotkut on jakanut jonkun kanssa, mutta ei jonkun toisen kanssa.
Tänään on sellainen olo, että on jo liikaakin salaisuuksia. Tekisi mieli jakaa salaisuudet pois. Tulisivat julkisiksi. Olisi elämä selvempää ja suoraviivaisempaa. Vai olisiko? Vielä sentään muistan, että mikä salaisuus on jaettu kenenkin kanssa. Salaisuus-sanalla on jotenkin mystinen ja jännittävä kaiku. Salaisuus on jotakin hienoa. Mutta eipä se arjessa taida sitä olla.