Tänään ei näytä tulevan kirjoittamisesta mitään. Kolmas yritys menossa, eikä tämäkään etene. Mietin väillä, että on paljonkin asioita, jotka vaivaavat, mutta jotenkin niistä ei voi kirjoittaa. Useimmiten ne ovat sitä samaa toistoa, jota on jo niin moneen kertaan kirjoittanut, eikä asiat siitä ole kummentuneet tai sitten vain ei pysty kirjoitamaan. Pitää asioita sisällään. Itsellään. Ehkä se on hyväkin. Kaikkea ei kai tarvitse sanoakaan. Vai pitäisikö? Tuleeko asiat valmiimmiksi, kun niistä puhuu? Onko ne asiat vielä pahasti kesken, joista ei voi puhua? Jotka on kuin kaukaisia haaveita, pelkkiä ohikiitäviä ajatuksia?
Mietin yksi päivä, että mistä se muutos alkaa. Milloin se ensimmäinen askel on otettu? Ja milloin toinen? Silloinko, kun puhuu ääneen jostakin. Onko silloin askel otettu? Menty kohti jotakin? Vai sitten vasta, kun tekee jotakin konkreettisia tekoja? Ja kuinka suuria tekoja? Käykö pienikin teko siihen, että askel on otettu? Että on menossa johonkin mihin haluaisi? Nyt ainakin tuntuu, että haluaisin mennä, mutta en pääse liikkeelle. Olen jotenkin tahmea. Kaiken suhteen. Päivät vain valuvat ohi. Kuukaudet. Kohta on jo kesä ja syksy taas. Talvi ja kevät. Elämä menee jossakin muualla, ohi minusta.