Olin pienemmän kanssa tänään syntymäpäivillä. Päiväkodissa heillä on kolmen tytön erottamaton porukka, joka leikkii keskenään kaiken päivää. Yksi tästä joukosta täytti tänään vuosia. En ole ollut missään tekemisissä perheen kanssa aiemmin. En siis tunne vanhempia, lapsen taustoja tai muuta. Tiedän vain tytön. Meidän tytön kaverin. Osoite annettiin ja kellonaika. Valmistauduttiin paketoimalla lahja (ei liian hieno, ei liian huono, neidin itsensä suosittelema) ja pukemalla mekko päälle. Myös äidille. Osoite navigaattoriin ja menoksi.
Talo osoittautui jo ulkopäin varsin äveriääksi, eikä sisäpuoli tuottanut siinä suhteessa pettymystä. Selkeästi rahaa oli. Tytön huone oli maulla ja rahalla sisustettu vaaleanpunaiseksi unelmaksi. Leluja oli kaapit täynnään, toinen toistaan hienompia. Meidän neiti oli omatekoisissa helmissä ja tuttavalta perityssä mekossa hieman eri maailmasta, mutta pitäähän niiden maailmojen kohdata.
Menossa oli jonkinlainen sukukokoontuminen syntymäpäivien nimissä. Minä ja tyttäreni olimme kai ainoat ulkopuoliset, kun tämä kaveriporukan kolmas äitineen ei ollut vielä tullut. Jonkinlainen uusioperhekuvio oli kyseessä, kun minulle esiteltiin mies ja miehen tytär ja päivänsankari puhui, että hänellä on semmoisia ja tämmöisiä isän luona. Vaikka oli juhlapäivä, niin kovin oli siellä rahan keskellä vakavia naamoja. Tai ehkä niin vakavia, mutta jotenkin. Sankarin äiti vaikutti jotenkin ulkopuoliselta omassa kodissaan. Kaikki oli viimeisen päälle, lelut, tarjoilut, sisustus. Mutta jotenkin onni puuttui? Sellaisia ne ovat. Maailmat.