Päivän murhe on sähkölasku. Nykyiset alatilukevat mittarit lähettävät pakkasilta hirveitä laskuja. Eihän lasku vuotta kohden sen suurempi ole, mutta kun sen ennakointi käy vaikeaksi. Vaikka talvista isoa laskua odottaa, sen suuruus suututtaa. Että hei hei vain huomisen tilipäivän palkalle, josta haukkaa aimo osan sähkölaskut; sekä nykyinen käyttösähkö, että sen myymättömän talon lämmityssähkö. Loppuosan haukkaakin päivähoitomaksut, vuokra ja luottokorttilasku, jolle on jouduttu ostamaan aivan tavallista ruokaa. Ja joudutaan myös ensi kuussa. Yhden rahantuojan taloudessa tällainen kahden asunnon loukku ei ole oikein kestävä ratkaisu.
Talous ei oikeasti ole niin kuralla kuin voisi luulla. Säästöjä on, mutta säästöt on tarkoitettu äärimmäiseen hätään. Joka ei ole vielä (mutta kohta ehkä on). Olen tottunut keräilemään rahajemmoja. Huomaan heti minkäänlaisen kriisin synnyttyä piilottavani rahaa. Sekä aivan oikeita seteleitä pikku pussukoihin ja laatikoihin, mutta myös jemmatileille pankissa. Nytkin on rahaa molemmilla lapsilla kahdella tilillä (kahdessa eri pankissa) että itselläni jemmatilillä. Kai se raha luo turvallisuutta. Tuntuu, että kun on murhe ja huoli, niin ei halua sen lisäksi olla huolissaan rahasta. Kuolemaa ja työkyvyttömyyttä vastaan on tietenkin vakuutus, sehän selvä. Olisipa kaikki elämän vastoinkäymiset hoidettavissa laskennallisesti.