Minä olen syksyihminen. Ihan selkeästi. Rakastan syksyisten lehtien värejä, kuljen oranssissa ympäri vuoden, joskus laitan keltaista ja ruskeaa, vähän vihreää. Katson kaikkea oranssia sillä silmällä, että olisiko se minun. Syksyisin pieni pakkanen tai muutoin viileä sää on ihana ulkoilla. Vaatetta juuri sopivasti, hengitys hieman huuruten. Aamulla jäiset lammikot. Pidän myös vesisateesta. Sisällä vesisade on kyllä mukavampaa kuin ulkona, mutta kyllä se ulkonakin on hienoa. Sateen ropina antaa oikeutuksen olla sisällä ja tehdä sisäjuttuja. Jotenkin rauhassa. Sade ulkona hidastuttaa kelloa, kiire häviää. Syksyllä illat pimenevät ihanasti. Tumma ilta laskeutuu, valot halkaisevat pimeyden. Vastakohdat jotenkin korostuvat. Kesällä on aina valoisaa ja valo menettää merkityksenä. Syksyllä valo saa taas oman arvonsa.
Syksy on myös uuden alun aikaa. Kun olen melkein ikäni elänyt rytmissä, jossa vuosi alkaa elokuusta ja päättyy toukokuuhun, on silloin syksy aina uuden alku. Syksyllä kaikki on mahdollista, syksyllä kalenterikin on neitseellisen puhdas. Syksyllä tulee olo, että voi olla tänä vuonna kuka vaan, missä vaan. Uusi ihminen. On koko vuosi aikaa tehdä mitä haluaa. Keväällä tulee aina hätä, että tämäkin on tekemättä ja tämä. Mutta syksyllä puhkuu intoa, että minä jaksan kaiken, nyt heti. Ihana syksy. Tule vaan!