lauantai 3. syyskuuta 2011

Mennyttä ja tulevaa

Kaikenlainen harmistus on vähän helpottanut. Jotenkin sitä taas asettuu siihen ajatukseen, että päivät kulkevat ja menevät tavallaan. Perjantaina soittelin uuden kodin siivoamattomuudesta vuokratoimistoon ja sieltähän luvattiin maanantaina jopa käydä tekemässä pientä pintaremonttia. Maalauksesta ja tapetoinnista oli puhe. Tiistaina tulee siivouspartio. Kyllä se uusi koti siitä kasvojaan kohottaa. Tänään vietiin jo yksi pakettiautollinen tavaraa uuden kodin varastoon. Nyt ei paljon enempää kannata viedä ennen kuin tämä remontti-siivousosasto on hoidettu. Ehkä toinen autollinen vielä mahtuisi. Ensi viikolla sitten vähän lisää ja joskohan sitten seuraavalle suunnittelisi jo huonekalujen vientiä. Sitten ollaankin tovin aikaa maaseutukoti - kaupunkikoti -mallissa. Kunnes siis saadaan myytyä.

Eilen lämmitin ulkosaunaa ja itkuksihan se meni. Että tämäkin nyt sitten on kohta jonkun toisen sauna. Minun saunani. Monetkohan itkut sitä vielä ehtii itkeä talon takia? Ainoa ajatus, joka nyt tässä lohduttaa on se, että seuraavaan omaan haluan myös puilla lämpiävän saunan. Että pidän sen sitten mielessä ja teen niinkuin haluan. Nyt tämä välivaihe vain tässä on kestettävä. Muutettava ja tämä myytävä. Uudessa kodissa asetuttava ja sitä kotina pidettävä. Uutta elämää opeteltava siinä, joskus kai jotain ratkaisujakin tehtävä. Päivä kerrallaan.