Ei tunnu positiivinen ajattelu auttavan tänään. Ärsytysmoodi on mennyt jälleen päälle. Tulin lasten kanssa kaupungista. Olimme tehneet hyviä ostoksia kirpputorilta ja lapset halusivat näyttää niitä isälleen, joka yhä nukkui. Annoin luvan herättää. Kohta alakertaan tuli kaksi pientä, jotka ilmoittivat, että iskä on kipeä ja pötköttää vielä. Jatkoimme arkeamme aivan tavallisesti. Välillä lapset kävivät vointia tiedustelemassa. Kuulemma päätä särkee ja oksettaa. Justiinsa niin. Mies tuli jossakin vaiheessa alakertaan ja ilmoitti olevansa kipeä, joku vatsatauti. Olisi pitänyt kai sääliä? Paljonko aikuisen miehen pitää juoda, että tunnistaa krapulan?!
Lasten kanssa päätimme tehdä pizzaa ruuaksi. Taikina nousemaan ja pikku kävelylle. Mieskin silläaikaa oli nälkiintynyt ja tuli kertomaan mitä täytteitä haluaa. Söi omansa kokonaan, vatsatauti lienee ohitettu? Vai oliko kuitenkin se krapula?
Miehelle on kaikista maailman kotitöistä määritelty yksi ikioma: tiskikoneen tyhjennys. Sen ei pitäisi olla minun mitenkään. Vaan niinhän tuo näyttää olevan. Tänäänkin ja eilenkin ja ainiin lähes jokainen päivä. Tyhjennän sen siinä vaiheessa, kun pienelle tiskipöydällemme on kertynyt suunnilleen tiskikoneellisen verran likaisia, eikä mies sanomisesta huolimatta tyhjennä konetta, vaan ainoa vastaus on "joo, kohta" ja tunnin päästä sama "joo, kohta". Tyhjennän sen, täytän ja laitan pesemään. Mies sanoo "olisinhan minä". Sitten kierros alkaa alusta. Tiskipöytä ja sitä myötä koko keittiö näyttää sotkuiselta koko ajan, minä olen kiukkuinen sekä itselleni että miehelle, mies ei varmaan nauti itsekään tilanteesta ja lapset ihmettelevät vanhempien nokittelua tiskikoneesta. Tämmöinen lauantai tällä kertaa. Huomenna parempi sunnuntai?