keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Alitajunnalla asiaa

Tässä yksi yö näin unta. Unessa oli kai syksy, koska ihmisillä oli välikausivaatteet päällään, lunta ei ollut eikä märkääkään missään. Olin unessa kaupungissa, jossa oli ruutukaava. Tasaisin väliajoin risteäviä katuja. Kerrostaloja. Liikennemerkkejä. Aivan tavallinen, kuivan syksyisen päivän kaupunki. Paitsi, että siinä unessa kanssani oli mies. Miehellä oli vaaleanruskea popliinitakki, siististi pukeutunut, asiallinen mies. Mies ei ollut minulle tuttu oikeasta elämästä. En yhdistänyt hänen piirteitään kehenkään.

Mutta unessa olin rakastunut mieheen ja mies minuun. Hän piti käsivarttaan ympärilläni, kun kävelimme sen kaupungin katuja. Pysähdyimme suutelemaan vähän väliä. En muista mitä puhuimme. Muistan herättyäni levollisen ja lempeän tunnelman, yhteenkuuluvuuden, luottamuksen. Läheisyyden. Lämmön kahden ihmisen välillä.

Untahan se vain oli, mutta herättyäni ajattelin, että ehkä joskus tässä maailmassa näin voi vielä käydä. Ehkä alitajuntani halusi näyttää sen minulle?