perjantai 20. tammikuuta 2012

Parisuhteen perustuksista


Jos parisuhde on rakennettu vankoista aineksista, se kestää huonotkin ajat. Mutta mistä se nyt sitten tietää, että mistä aineksista parisuhde on rakennettu ja mitä se kestää? En minä ainakaan tiedä, että mistä parisuhde pitäisi rakentaa? Sitähän vaan ottaa ja rakastuu, kaikki näyttä hienolta ja vankalta, mutta onko se sitä?

Viimeksi perheneuvoja sanoi meille, että meidän parisuhteemme on vankalla pohjalla. Perustukset ovat siis hyvät ja siksi näyttää siltä, että vaikka parisuhde kävi hyvinkin kovassa kriisissä, toipuminen siitä on mahdollista lyhyessäkin ajassa. Ehkä yksi syy perustuksiin on siinä, että suhde on lähtenyt liikkeelle kirjeistä. Kymmenistä, ehkä sadoistakin kirjeistä. Niissä ehti kertoa itsestään kaikkea olennaista ja epäolennaista ennen kuin edes tapasimme ja sen jälkeenkin. Monet perimmäiset arvot olivat samoja. Mutta siihen, että nämä kaikki kirjeet muuttuivat parisuhteeksi, tarvittiin rakastuminen ja fyysistä vetovoimaa. Tunsin tämän miehen silloin läpikotaisin, näin minusta tuntui ja hyväksyin hänet sellaisena kuin hän on. Vikoineen ja puutteineen.

Parisuhteemme aika alussa teimme yhteisiä ratkaisuja elämänpiirimme hylkäämisestä; molemmat jättivät kotipaikkakuntansa, entiset työnsä ja muutimme yhdessä uudelle, molemmille oudolle paikkakunnalle. Olimme silloin vain me kaksi. Turvasimme toisiimme isoissa ja pienissä, kun ei muitakaan ollut. Menimme naimisiinkin vain me kaksi; minä ja mieheni (ja maistraatin henkilökunta). Toisenkin kerran myöhemmin teimme vielä tämän oudolle paikkakunnalle lähdön ja olimme neljä kuukautta ulkomailla. Minä ja mieheni. Kaksin.

Perheterapeutti nosti aiempien vuosien muisteluistamme esiin sellaisia hetkiä, jolloin oli ollut hetki aikaa toisillemme, ja olimme sen heti käyttäneet hyväksi. Nauttineet kahdestaan olosta. Ihan vaikka vähänkin. Ehkä olimmekin tehneet niin, vaikka sitä ei huomannutkaan itse. Kai näistä on kuitenkin rakentunut parisuhteelle perusta, joka kestää monenlaista. Vaikka kriisi tällä kertaa kävi yllättävän pahana, niin ehkä siitä voi nousta.