lauantai 21. tammikuuta 2012

Hyvät päivitykset jatkuu


Ollaan nyt sitten niin positiivisella linjalla. Tämän päivän onnen aiheisiin kuuluvat moitteettomasti toimivat pyykkikone, kuivausrumpu ja astianpesukone, jotka säästävät minut lauantaisin kaikenlaiselta joutavalta murheelta. Tavarat sisään ja kone päälle. Sitten kuppi kahvia. Eipä voisi paremmin lauantai mennä. Kyllä nykyajan perheenemännät pääsevät tältä kannalta helpolla, vaikka alati monimutkaistuvassa maailmassa muuten eivät helpolla pääsekään. Niin ja pyykkiä tulee kyllä törkeästi enemmän kuin joskus muinoin.

Toinen onnen aihe on tehdyt työt. Siis kävin hetken aikaa (tai no kolme tuntia) töissä ja sain tehtyä erään jutun, joka piti olla jo viimeistään torstaina ja sitten viimeistään perjantaina ja nyt se on viimeistään lauantaina valmis. Juttuun liittyi tilastotiedettä joka on jonkinlainen innostus minulle. Rakastan taulukossa olevia lukuja, joista voi päätellä syitä ja seurauksia, ennustaa tulevaa ja selittää mennyttä.

Kolmas onnen aihe on kiinalainen noutoruoka. Sitä saan kohta. Mieheni noutaa. Koko perheelle. Ei tarvitse edes ruokaa laittaa. Seuraavaksi kai sauna lämpiämään. Sehän on jo neljäs onnen aihe. Näistä on meidän lauantai tehty.