Olen erittäin taipuvainen olemaan marttyyri, eikä lainkaan siinä positiivisessä mielessä. Wikipedia kertoo marttyyristä, että alunperin marttyyri oli jalosta syystä kuollut ja että nykyään marttyyriksi voidaan sanoa ketä tahansa syyttömästi kärsivää tai sellaisena esiintyvää henkilöä. Missä kulkee se raja, että on syyttömästi kärsivä ja milloin sitä on vaan sellaisena esiintyvä? Onko se aina omissa käsissä? Siis syyttömyys ja esittäminen? Tekeekö asioita, joita ei halua, eikä olisi aivan pakkokaan, näyttää kuitenkin, että ei halunnut, mutta tekee? Töissä yleensä osaan vetää marttyyriroolini huumorilla. Teen kun pyydetään ja vaikka ei pyydettäisikään ja vaikka en ehtisikään. Mutta sentään useimmiten se vaan naurattaa.
Mutta noin yleensä. Miksi katsotaan, että ei ole huono se joka pyytää, vaan se joka ei osaa kieltäytyä? Miksi jo pyytäjä ei voi miettiä pyyntönsä kohtuullisuutta? Miksi vastuu marttyyriudesta jää aina marttyyrille? Oma vika, kun et sanonut ei? Miksi se ei koskaan ole sen pyytäjän vika? Ei vaan aina pysty sanomaan ei ja siltikin saa harmittaa, että joutuu tilanteisiin, joihin ei halunnut. Miksi jokaisen pitää kantaa vastuu itsestään, eikö joku muukin voisi vähän kantaa?