Vastuun kantamisen kasvattava vaikutus

Luonteeni on sellainen tai lieneekö kasvatuksen tulosta, mutta haluaisin aina suojella läheiseni kaikilta murheilta. Haluaisin, että läheisteni elämä olisi pehmeää ja lempeää, vailla huolia ja murheita, vailla elämän kolhuja. Tämä kuulostaa tietenkin kovin kauniilta, mutta ei todellisuudessa sitä ole, vaan karhunpalvelus. Oikeasti olen siis julma ihminen, kun en anna läheisteni kokea elämää sellaisena kuin se koettava on.

Olen nyt saanut hyysättyä jo kaksi miestä pilalle. Ovat olleet kyvyttömiä vastuunkantoon, kun olen heidät siihen ensin opettanut. Varmaan jotain yritystä suhteen alkuvaiheissa on ollut. Nyt näyttäisi, että hyysään myös erään ystäväni kyvyttömäksi hoitamaan asioitaan järkevästi, kyvyttömäksi tekemään järkeviä päätöksiä. Lapsiani olen luullut opettavani omatoimisuuteen, mutta todellisuudessa tietenkin hyysään heidätkin pilalle. Onneksi ovat kuitenkin kunnallisessa päiväkodissa, jossa vallitsee elämän realiteetit ja näin lapset ehkä pysyvät järjissään ja sanovat minullekin, että äiti hyvä, osaan kyllä, pystyn kyllä.

Töissä minulle joudutaan alinomaa huomauttelemaan, että minulla on riittävästi huolta omassa tontissanikin, en voi kaikkien tekemättä jättämisiä paikkailla. Toki paikkaan, jos kukaan ei ehdi estelemään ja hyväksikäyttäjät tietenkin kylmästi käyttävät tätä hyväkseen. Ainoa plussa tässä asiassa on se, että olen sen huomannut. Ehkä siis saatan joskus muuttua?