Sekavia mietteitä

Mies on tänään lämmittämässä uuneja siellä entisessä, vielä myymättömässä kodissa. Minä olen lasten kanssa keskenään kotona. Käytiin katsomassa vähän sorsia läheisessä rannassa ja lapset ovat leikkineet majaleikkiä sillä aikaa, kun minä siivosin. Siivotessa oli vahva olo, että minun täytyy tehdä myös työelämäni suhteen jotain ratkaisuja. Joudun nykyisessä tehtävässäni tekemään aivan liikaa töitä ja siltikin koko ajan on riittämätön olo. Keskeneräisiä on koko ajan liikaa ja korkein johto viestittää, että panokseen ei olla tyytyväisiä. Näin ollen teen sen johtopäätöksen, että tämä työ ei ollut minua varten. Onneksi kyse on vain sijaisuudesta, en ole sitoutunut mihinkään, josta en pääsisi irti.

Unelmoin siinä imurin ääntä kuunnellessa elämästä, jossa ehtisin siivota kaikessa rauhassa, ei olisi niin kiire. Ehtisin leipoa lapsille pullaa, katsoa yhdessä pelejä ja piirustuksia. Että työ olisi mielekästä ja mukavaa, työtä oikeiden ihmisten parissa. En millään jaksaisi työpaikkani vaatimia hiljaisia sääntöjä, joiden mukaan työpaikan peliä pelataan. En jaksaisi edes pelata. Tekisin vain työni. Ymmärrän tietenkin, että en voi vaihtaa alaa mihinkään fyysisesti raskaaseen, koska kuntoni saattaa heiketä milloin vain. Hyväpalkkainen, siisti sisätyö on siis välttämätön jo sairauden vuoksi, mutta voisi kai sekin olla mielekästä?

Lähellä tätä asuinpaikkaa on pieniä, viisikymmenlukulaisia omakotitaloja. Sellaisia työläistaloja. Olen nyt useamman kerran ajellut pyörällä sitä seutua ja se miellyttää minua kovin. Kunhan edellinen saadaan myytyä, niin täytynee katsella siltä seudulta uutta kotia. Parisuhteen kohtalo on vielä kovin epäselvä; joka toinen päivä mies saa mielestäni mennä ja joka toinen päivä tuntuu, että ehkä jotenkin häntä kuitenkin kestäisin. Katsotaan nyt.