On ollut hillittömän kiireinen ja väsyttävä viikko. Luonnoksena on ollut vastausteksti Nolliksen haasteeseen, mutta se näyttääkin vaativan pohdintaa yhden viikon. Töissä on ollut melkein jokaiselle päivälle lähes minuuttiaikataulu, eikä jokaisen päivän aikatauluun ole mahtunut edes lounasta. Kuten ei eilisenkään. Mies sen sijaan on makoillut ainakin kaksi päivää kotona. Toisena sentään lämmitti uuneja. Mies ei ole kipeä, vaan arvioi päivien annin itselleen vähemmän mielenkiintoisiksi, joten valitsi jotain kivempaa.
Tunnen olevani levon tarpeessa. Jäsenet ovat jäykät, pää on pöpperöinen. Ajatus ei kulje, jalka ei nouse. Tarvitsen nyt sitä, että saisin istua rauhassa kahvikupponen kädessä. Aivoni tarvitsevat mukavia ajatuksia, eivätkä ainaisia työasioita tai parisuhdekriisiä, kuten ne taas viime yönä pohtivat. Ehkä huomenaamulla, kun lauantain lastenohjelmat tulevat ja mies kuitenkin nukkuu pidempään?