Yhdet hommat ensin ja toiset sitten

Tietokoneeton kotielämä on ohi. Tänään vaihdoin järjestystä, että sain työpöydän mahtumaan ja muuton takia varastossa ollut pöytäkone viritettiin käyttökuntoon. Nyt on siis kotonakin taas kone. Hyvinhän se meni viikko ilmankin, vaikka en kyllä ehtinyt mitään sen enempää kuin ennenkään. Tai no ehkä luin papereita hiukan enemmän. Työpapereita osin ja ihan sanomalehteäkin. Jopa mainoksia ja ilmaisjakelulehteä, jotka usein jää lukematta. Mikä sitten lienee parempi?

Töissä on ollut todella kiire viikko. Uudessa työssäni minulla on kaksi varsinaista työhuonetta ja kaikkiaan kolme toimipistettä. Etäisyydet eivät ole kovin suuret, reilussa viidessä minuutissa ehtii kyllä vaihtaa paikkaa, jos auto on käytössä. Syksyllä tulee mukaan vielä yksi yksikkö parinkymmenen kilometrin päästä. Vaikka etäisyydet on pienet, niin taloissa on toisinaan kuin eri maailmat. Kun astuu ovesta sisään, onkin jossain muualla. Vielä en osaa sopia päivän ohjelmaa siten, että voisin olla yhdessä paikassa koko päivän, vaan vaihdan paikkaa moneen kertaan. Se ei liene järkevää ja koitankin tästä viisastua. En voi olla aina siellä, missä ihmiset haluaisivat. En voi venyä kaikkien tarpeisiin yhdellä kertaa. Päivä kerrallaan, yhdet hommat ensin ja toiset sitten.

Kotona lapset ovat tällä viikolla oireilleet liikoja töitäni. Kolmena iltana oli iltatöitäkin, joille ei voinut mitään. Roikkuvat helmoissa kiinni, haluavat syliin ja kainaloon. Nukkuvat vieressä. Pienempi on jäänyt itkien hoitoon kahtena aamuna tällä viikolla. On hankala olla riittävä kaikille. Töissä on hetkiä, joille ei voi sanoa ei. Kotona on hetkiä, jolloin ei halua sanoa ei, mutta joutuu. Huono omatunto on kai pakollinen seuralainen tässä tilanteessa. Kyllä lapset pärjäävät, tietenkin, mutta ovat tottuneet läsnäolevaan äitiin. Olisipa jo ohi tämä uuden työn alkuhässäkkä ja palaisi arki rutiineineen ja normaaleine työaikoineen.