Missä onni on?

On sellainen fiilis, että tänään kirjoitan jotain tyhjänpäiväisyyksiä. Paljonkin on ajatuksia mielessä, mutta niistä ei saa jotenkin kiinni. Ovat häivähdyksenomaisia. Tunteita ja asioita, jotka ovat vasta kasvamassa johonkin. Ehkä niitä pitää hauduttaa ennen kuin ne voi pukea sanoiksi.

Viime viikonloppuna istuin pitkän tovin hiekkalaatikon reunalla nuoremman kanssa. Istuin vain siinä ja tyttö teki hiekkakakkuja. Lauleli itsekseen. Oli aivan tyytyväinen oloonsa ja minä vain olin seurana. Mietin siinä omiani. Ohi kulki ihmisiä, linnut lauloivat. Oli hieno ilmakin. Paljon on puhuttu ja kirjoitettu siitä, että onni tulee ihmisestä sisältä. Ei sitä onnea voi kukaan kenellekään säkillä kantaa. Tottakai ulkoiset olosuhteet saattavat edistää tai ehkäistä onnea, mutta loppupeleissä on onni omissa käsissä. Ihan vain omissa käsissä. Pitäisi itse ensin tietää, että mitä haluaa ja sitten koittaa sitä tavoitella. Tiedänköhän minä itsekään, että mitä haluan? Että mikä oikeasti minusta tuntuu hyvältä? Mikä on minun näköiseni elämä? Minun näköiseni onni? Osaanko minä itse vaalia sitä?

Olen luullut, että haluan keltaisen rintamamiestalon, miehen ja lapset. Puutarhan. Siistin sisätyön. Kirjani ja käsityöni. Leipomukseni. Kaikki nämä on ja siltikään en ole onnellinen. Kaikki nämä on ollut jo kauan, oli jo ennen tätä miestä sen edellisen kanssa. Ei ollut hyvä silloinkaan. Onko se tyytymättömyys minussa? Tavoittelenko jotakin sellaista, jota ei ole? Olenko onneton siksi, että jahtaan olematonta unelmaa? Jotain, jota en osaa pukea sanoiksi, en piirtää kuviksi, enkä siksi osaa edes toteuttaa? Kun en edes tiedä mitä haluan? Onko tämän bloginkin kaikki valitus ollut vain tyhjää?