lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden saldo

Monet blogistit näyttävät näinä päivinä tekevän yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Miksenpä minäkin? Hyvähän se on välillä katsoa taaksepäin, ottaa oppia virheistä ja muistella myös ilon ja onnen hetkiä. Siispä tässä saldoa.

Parisuhteet kaikesta huolimatta kai hienoisesti plussalla. Ainakin jos vertaa edelliseen vuoteen, joka oli parisuhteen kannalta pelkkää miinusta. Eroaikeista huolimatta saatiin keskustelu käyntiin ja pahimmat kriisit selätettyä kohtuulliseksi arjeksi. Monilla varmasti on ollut onnellisempi parisuhdevuosi ja toki toivoisin itsellenikin sellaista, vaikkapa jo seuraavalle vuodelle. Se toinen suhde, joka kai tavallaan jossain vaiheessa oli jonkinlainen parisuhde, jää plussalle reilusti.

Lapset plussalla! Uusi päiväkoti on sujunut hienosti, isompi sai selätettyä alkuvuoden sairastelut ja käytökseenkin saatiin diagnoosi. Pienempi on oppinut niin paljon uusia taitoja. Molemmat ovat omia kultasiani ja yhä viihtyvät öisin kainalossa.

Asuminen hieman miinukselle. Ei kai oikein muuta voi sanoa, kun oma koti on myynnissä ja on muutettu kerrostaloon vuokralle. Vaikka täällä kaikki onkin lähempänä ja työtä vähemmän, niin mielelläni olisin siellä uuneja lämmittänyt, kasvimaata kuokkinut ja omassa rauhassa ollut. Mutta ei siis niin huonoa ole elo täälläkään, huonomminkin voisi olla.

Sukulais- ja ystävyyssuhteet on vähän siinä ja siinä. Omaan sukuun on positiivista yhteyttä pidetty, siskon kanssa välit ovat erinomaiset, ystäviä olen tavannut aika huonosti. Miehen sukulaisiin taas, no, niin, no... Siis ei niin hyvin. Ystäviin olen ottanut huonosti yhteyttä. Kriisit ja väsyminen, elämäntilanne kaikkinensa, ei vaan jaksa ja mitä sitä oikein sanoisi, että kriisiä on? Ja kun mihinkään ei oikein ilman lapsia voi lähteä ja jos lapset on mukana, niin kaikki keskittyminen menee siihen. Ystävät ovat vielä aika kaukana, edellyttäisi matkustamista. Ensi vuonna paremmin.

Työelämä plussalla. Ura on edennyt kaikilla mittareilla, töihin on yhä mukava mennä ja työkaverit ihan parhaita. Haasteita on riittävästi, ei kuitenkaan liikaa. Työmäärä uudessa työssä alkuvaiheen jälkeen asettunut kohtuullisiin uomiinsa. Palkka on riittävä. Ei siis valittamista.

Harrastukset ovat niin ja näin. Kun harrastaminen keskittyy yhdistystoimintaan, niin ylä- ja alamäkiä on. Yhdessä yhdistyshankkeessa vastatuulta, toisessa myötätuulta, kolmas menee painollaan. Olo on useimmiten aika saamaton ja laiska, enemmän pitäisi tehdä, mutta kai se pelkkä osallistuminen ja läsnäolokin on enemmän kuin monilla muilla? Niin ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin on sitä jotain tullut tehtyäkin. Jokatapauksessa hienoja ihmisiä on tavattu ja yhdessä tehty asioita. Lopputulos kuitenkin: plussaa. Harrastuksena mielelläni tekisin myös käsitöitä ja lukisin kirjoja, mutta molemmat ovat olleet huonolla tolalla tänä vuonna. Housunpolvia on paikattu, sitä liene ei voi laskea ja sanomalehdet luettu, sitäkään ei kai voi lukemiseksi sanoa? Sitten joskus paremmin nämäkin.

Terveys on ollut hyvä, ainakin kun vertaa siihen mitä se voisi olla. Alkuvuoden sairaalan johtanut myyräkuume ja parit silmätulehdukset, yksi poskiontelotulehdus, epämääräinen joukko flunssia, ajoittaista selkä- ja niskakipua, mutta siltikin kokonaisuudessaan varsin terve. Omilla jaloilla joka päivä liikkeelle, eikä jatkuvasti satu mihinkään.

Tässä kai tärkeimmät, unohtuikohan joku? Unelmista on luovuttu tänä vuonna, kaivellaan niitä esiin taas ensi vuonna. Vuosi se oli tämäkin. Toivotan kaikille oikein onnistunutta vuotta 2012!

Tähden lentoa,elämää rentoa, ei huolen häivää, iloisin mielin kohti huomista päivää! Uusi vuosi tuokoon taikaa, iloa ja onnen aikaa!