sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Yöpaitoja ja pipareita


Aamulla isompi heräsi jo viideltä, menin hänen viereensä ja nukahdimme uudestaan. Pienempi heräsi kuudelta ja huomasi, että äiti on hukassa. Noustiin sitten koko porukka ylös. Eilen leivottiin pipareita, joten aamupala oli enemmän tai vähemmän piparipainotteinen. Oli siellä jotain puuroakin pöydässä. Lastenohjelmien jälkeen isompi lähti isänsä kanssa lämmittämään uuneja vanhaan kotiin ja minä jäin pienen neidin kanssa kotiin. On sitten touhuttu yöpaidoissa. Koko aamu. Ja syöty pipareita.

Vaikka meillä on ollut kovastikin olevinaan hommaa (mm. lakanat kaikkiin sänkyihin, pyykkiä ja pyykkiä, pieni järjestyksenvaihto lastenhuoneessa, verhoihin vuoren ompelua yms.) niin silti kiirettömyys on aivan käsinkosketeltava. Koska on siis yöpaidat päällä ja pipareita kädessä. Pienestä ne arjen ilot tulee. Piparinmakuista joulunodotusta vaan teillekin.