Ei ole miehestä laastariksi

Tässä yksi päivä luulin, että sivusuhteen katkettua palaan mieheni kainaloon jo aivan laastarisyistä. Että etsin jotakuta lähelle ja mieskin kelpaisi paremman puutteessa. Mutta ei taida kelvata. Mies on ärsyttänyt aivan tavallista enemmän. Ehkä hän on tehnytkin monenlaista ärsyttävää, mutta vaikka ei tekisikään, ärsyttää silti. Sekä minua että lapsia.

Kaikeksi onneksi anoppi ei tullutkaan kylään. Oli ollut hieman sairas. Ehkä oli, ehkä ei, mutta onneksi ei tullut. Appi sen sijaan tuli ja hän onkin mukava. Sydämestään sivistynyt, vaikka ehkä muutoin ei olekaan. Tänään mentiin koko porukka vanhaan kotiin hieman lämmittämään. Mies ja isänsä hieman aiemmin toisella autolla ja minä lasten kanssa perässä toisella. Mies oli siellä tekevinään jotakin. Lähinnä sotki. Appi hoiti kaikki oikeat työt. Minua ärsytti. Tyhjensin lasten kanssa ulkosaunan vesiastiat ja padan, laitoin kuivatustulet, syötiin eväsbanaanit ja sanoin, että eiköhän me lasten kanssa jo mennä. Ja mentiinkin.

Joinakin hyvinä päivinä jo ajattelin, että ehkä miehen kanssa voisi yrittää. Että ehkä asiat muuttuvat. Että ehkä jopa joku päivä voisin harkita omakotitaloa uudelleenkin miehen kanssa. Mutta ei taida minulla riittää kärsivällisyys odottaa sitä ihmettä. Ei taida ihmeitä tapahtua, enkä minä taida uudelleen mieheeni rakastua. Eli tämän päivän lopputulos taas vaihteeksi: ei tästä mitään tule.