keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Turva?

Olen ollut alkuviikon kireä. Lapset ovat olleet levottomia. Molemmat ovat heräilleen öisin. Pienempi on itkenyt monta kertaa ilman näennäistä syytä tai mitättömästä syystä. Minäkin olen nukkunut huonosti. Viime yönäkin heräsin varmaan neljästi ja väliajat torkuin koiranunta, ilman näkyvää syytä.

Tulkitsen nämä meidän oireiluksi exästä. Meidän rauha on järkkynyt. Rakennettu elämä on sekaantumassa. Ex haluaisi, että lapset tulisivat heille viikonloppukylään. Hän on nyt siellä kolmen lapsen isäpuolena. Että asuu kolmen lapsen luona, eikä pidä omiinsa yhteyttä. Sitä minä ihmettelen kovasti. Miltä hän luulee lapsista tuntuvan, kun ymmärtävät, että joillekin toisille lapsille on aikaa ja kiinnostusta riittänyt, näille kahdelle ei? Että joillekin on isänä, näille ei?

Keskustelin tästä yökyläasiasta lasten kanssa. Pienempi ilmoitti jyrkästi, että hän nukkuu äidin kanssa. Jos ei äitiä, ei nukkumista. Isompi ensin sanoi, että joo yökylään, kyllä. Mutta sitten hänkin alkoi miettiä, että ei ehkä sittenkään. Ilmoitin exälle, että ei yökylään, vieraisille kyllä. Ex vastasi:"Kaikki käy." Missä lie se entinen riita ja uho?

Tällä viikolla olen kaivannut J:n kainaloon erityisesti. Olisin halunnut, että juuri tällä viikolla hän on minun miehenäni täällä. On minun lapsilleni aikuisena miehenä täällä. Ottaa pienemmän syliin ja silittää, näyttää että välittää. Säpsähtelen taas ääniä. Kuuntelen, että tuliko joku. Kuka? Pidän oven koko ajan lukossa. Niinkuin syksyllä. Olisin tarvinnut J:n tänne olemaan ne korvat olemattomille äänille, jotta minun ei tarvitse. Kun hän ei kuule, ei minunkaan tarvitsisi huolehtia. Olen oikein iloinen, että ensi viikonloppuna menemme J:n luo. Turvaan.