perjantai 20. syyskuuta 2013

Elämän ehtoopuolella

Selvästikin nettideittailu oli hyvä ajatus. Siellä saan testattua ajatuksiani ja näen ihmisten reaktioita, voin tunnistaa omia ja muiden tunteita ja miettiä niitä. Eilen törmäsin tyyppiin, joka oli ihanan ylitsepursuavan hyväntuulinen ja etsi ihanaa naista rakastettavaksi. Siis ei minua, vaan sellaista naisellista, lempeää, lämmintä naista. Huomasin kuinka kyyninen ja negatiivinen itse olen. Toivotin vilpittömin mielin onnea etsintään. Todella toivon, että niin kävisi. Mies vastasi minulle, että täytyy pitää silmät avoinna, elämällä on yllätyksiä tarjottavana!

Minä olen kirjoitellut erään miehen kanssa nyt reilun viikon verran päivittäin. Olemme jo siinä vaiheessa, että kevyestä jutustelusta on päästy puhumaan jo jotakin asiaakin. Mies on minua muutaman vuoden vanhempi, mutta taitaa silti olla minulle liian nuori. Kohta on se hetki, kun sanon, että ei tästä mitään tule. Olen tainnut vanhentua tässä eroprosessissa henkisesti. Minulla on häneen verrattuna olo kuin olisin elämän ehtoopuolella. Hän vaikuttaa mieheltä, jota elämä on kohdellut lempeästi ja hän on poikamaisen innokas ja hyväuskoinen.

Toinen mies, jonka kanssa kirjoittelu on yltynyt päivittäiseksi on kaltaiseni kyyninen ja negatiivinen. Olemme jo tehneet päätelmän, että oikeastaan emme etsi ketään. Kunhan ajankuluksi pyörimme siellä ja juttelemme ihmisten kanssa. Pidämme kyllä monista samoista asioista, mutta olemme niin negatiivisia, että emme edes iloitse niistä.

En pysty edes kuvittelemaan, että siellä kukaan voisi tulla niin läheiseksi, että vaikkapa antaisin tämän blogin osoitteen. Että avaisin sieluni. Sydämestä nyt puhumattakaan.