tiistai 6. elokuuta 2013

Enemmän minä

Itse ei kai huomaa oman käytöksensä asteittaista muutosta, jos muutos ei mene ääripäihin. Sitä koittaa olla normaalisti, vaikka onkin paha mieli. Erokriiseissä olevat työkaverit käyttäytyvät kriisin ollessa pahimmillaan omituisesti, kiukkuisesti, töykeästi, itsekkäästi. Töissä puhutaan, että "Joo, sen ukko lähti. Koittais nyt kuitenkin käyttäytyä. Pakkoko on töihin tuoda kaikki ongelmat." Tilanteiden ollessa pahimmillaan osa hakee sairaslomaa. Syynä usein unettomuus. Ei voi jaksaa, jos ei pysty yhtään nukkumaan. Yrittävät silti parhaansa. Ajan kanssa tilanne rauhoittuu, käytös normalisoituu. Se oikea ihminen kuoriutuu taas esiin. Aurinko alkaa paistaa. Osa ei kerro kenellekään, että mitään on menossa. Työkaverit vain ihmettelee, että mikä silläkin nyt on. On se niin kireä. Ja sitten myöhemmin ehkä käykin ilmi, että erokriisiähän siinä käytiin läpi. Samanlaista voi aiheuttaa muukin vakava kriisi, sairastuminen, kuolema, taloudellinen kriisi.

Eilen minun omaa väkeäni palasi lomalta iso joukko. Sain palautetta, että olen taas aurinkoinen ja hymyilevä oma itseni. Että kylläpä olit keväällä kireä. Näyttää kuin taakka olisi pudonnut hartioilta. Tietenkin olin keväällä toisenlainen, mutta koitin olla kuitenkin asiallinen. En tiedä olinko? Mutta selvähän on, että pinna on lyhyempi, ei naurata, ei lennä huumori, kun oma elämä on ihan sykkyrällä. Työtä oli liikaa, koin olevani loukussa. Mies joi koko ajan, riiteli, ei suostunut keskustelemaan, eikä lähtemään. Usein valvoin öisin. Vaikka kuinka yritin olla, että kriisi ei paljon töissä näkyisi, niin tottakai on näkynyt. Ja nyt olen taas enemmän minä.