Minkä hinnan on valmis maksamaan?

Käytiin tänään taas vanhalla kodilla. Keräsin raparperia pakkaseen asti ja juuri otin raparperipiirakan uunista. Mansikat olivat kukassa. Toinen omenapuun taimista oli kai talvella kuollut, ainakaan yhtään lehteä ei ollut. Vadelmat kasvoivat jo aivan ulos rautalankatuestaan. Lapset kiikkuivat ja pelasivat palloa. Sitten makasivat terassilla ihmettelemässä muurahaisia. Minulle tuli vahvana olo, että haluan takaisin kotiin. Siis sinne vanhaan kotiin. Omaan kotiin.

Viimeksi perheneuvojalla puhuttiin asuntoasioista. Että tämä nykyinen on tarkoitettu väliaikaiseksi. Minähän alunperin otin tämän itselleni ja lapsille. Meidän kodiksi pahimman kriisin ohi pääsemiseksi. Ja sitten vaiheiden jälkeen tänne muutettiinkin kaikki. Vanha koti on ollut nyt myynnissä melkein 10 kuukautta. Eikä yhtään tarjousta. Kerroin perheneuvojalle, että katson usein myytäviä asuntoja. Kerrostaloja, rivitaloja ja omakotitaloja. Kaikkia. Että katsoessani mietin kovasti sitä, että kykeneekö mies omakotitaloon. Onko miehestä tekemään kodin töitä? Onko se kerrostalossa asuminen se hinta, jonka joutuu maksamaan, jos haluaa pitää perheen ehjänä? Perheneuvoja kehotti miettimään sitä, minkä hinnan on valmis maksamaan perheestä.

Tänään minusta tuntui, että olen valmis maksamaan sen hinnan, että teen kaikki kotityöt. Että kannan puut ja sulatan jäätyneet putket ja kolaan lumet ja leikkaan nurmikot. Pieni hinta siitä, että pääsisi kotiin. Mutta sitä hintaa en olisi valmis maksamaan, että joutuisin olemaan kerrostalossa aina. Mihinkähän tämäkin taas johtaa? Sentään ymmärsin olla aivan hiljaa, enkä puhunut miehelle mitään.