torstai 7. kesäkuuta 2012

Kulissia


Mieli pahoittuu ja menee mailleen joskus aika vähistäkin asioista. Tai no mikä nyt vähää on? Jos mielensä pahoittaa, niin ei kai se niin vähää ollut. Eilen oltiin isomman kanssa neuvolasa. Olosuhteisiin nähden meni hyvin. Ensin meinattiin miehen takia myöhästyä, mutta juuri ehdittiin kuitenkin. Neuvola meni aika hyvin, rokotuskin saatiin laitettua ilman kamalaa huutoa. Käyrillä ei oikein pysytty, mutta sellaistahan se on. Se vain rasitti, kun siellä näyteltiin onnellista perhettä, vaikka pojalla on käytöshäiriöitä Että hymyillään ja ollaan ihmeissään, että mitenkähän se noin.

Illalla sen sijaan soitti äitini. Äiti oli jo aiemmin kysynyt, että mikä meillä on rahatilanne. Olin kertonut, että ajoittain tekee tiukkaa. Olivat siellä sitten isän kanssa asiaa pohtineet ja tulleet siihen tulokseen, että kyllä pitäisi yhden palkan riittää. Heidän nuoruudessaan oli riittänyt. Että mieheni pitäisi mennä töihin, hekin olivat aikoinaan menneet. Ja että minun pitäisi olla tarkempi rahankäytössä. Tuhlaan kuulemma. Ja kun kulissi on pystyssä, niin koitin vain puolustella, että kyllä mieskin ihan hyvä on ja kyllä minäkin ihan parhaani yritän. Että ihan ollaan kunnon ihmisiä. Mieleni teki sanoa, että joskus mennään jaksamisen äärirajoilla. Mies on juonut ja pelannut kaikki säästöt ja kahden asunnon pitäminen ei vain tahdo onnistua. Mutta sanoin vain, että älkää huoliko. Koitetaan olla tarkempia.

Tänään taas uusi päivä. Hymyilevänä töihin hoitamaan niitä velvollisuuksia.