Leppoisana loppiaisviikonloppuna siskoni oli kylässä luonani. Puhuimme samalla sekä menneestä että tulevasta. Että mitä exän kanssa oikein tapahtui ja tapahtuu yhä ja että mitä J:n kanssa on tapahtumassa? Että millälailla nämä kaksi miestä ovat erilaisia, millä tavalla samanlaisia? Mitä virheitä minä tein ja miten en tekisi uudelleen? Mikä oli minun syytäni ja mikä ei ollut? Miksi valitsin juuri J:n? Mikä on se, joka minulla vaaleanpunaisessa kuplassani jää näkemättä nyt?
Sisko tuntee minut hyvin. On hyvä puhua siskon kanssa. Sisko laittaa asioita mittasuhteisiin ja näkee sivusta selvemmin kuin minä, niinkuin vieressä kulkijat näkevät.
J sai siskolta hyväksynnän. Sisko sanoi kyllä, että kun minua on vuosikaudet kohdeltu niin huonosti, kaikki J:n tekemät pienetkin hyvät teot saavat isot mittasuhteet. Siltä osin varmaan palaan maanpinnalle joku päivä. Että on ihan normaalia viedä roskis, ei se ole mikään erityinen rakkaudenosoitus, vaikka se minusta siltä tuntuu. Ja että exän käytös on hänelle normaalia käytöstä yrittää hallita minua ja ajaa omaa etuaan. Eikä minun tarvitse suostua siihen enää. Jos ex ei käyttäydy kuin aikuiset, ei minun tarvitse enää yrittää sovitella sitä. Lapset jäävät häneltä näkemättä niin kauan kuin käytös on tätä.
Eilen siskon jo lähdettyä minä ja J kävimme lasten kanssa leikkimässä kaatuneella puulla, söimme perunoita ja nakkikastiketta, vietimme rauhallisen illan. Kuin perhe. Ja tänä aamuna J nousi vierestäni lähteäkseen suoraan täältä töihin.