perjantai 4. lokakuuta 2013

Tyydyn vain itkemään

Riitelin tänään ex-miehen kanssa sähköpostilla. Aiheena oli lasten huoltajuus, elatukset, tapaamiset, hänen kirjansa tässä huushollissa, vanhat velat, ositus, minun käsitykseni hänestä juoppona ja sitä ja tätä ja tuota. Soitin nimittäin lastenvalvojalle, joka sanoi, että sopimuksia ei voi tehdä etänä. Miehen pitäisi tulla paikalle. Että jos mies ei aio tulla, niin sitten se tehdään käräjillä. Miehen mukaan minä olen ilkeä nainen, joka haluaa estää isän ja lasten tapaamiset. Ja kun kuitenkin olen haukkunut häntä juopoksi, niin hän haastaa oikeuteen kunnianloukkauksesta ja vaatii samaan syssyyn huoltajuudet ja kaikki. Kaikenlaisia solvauksia siihen kaupan päälle. Ei minua mies pelota. Uhotkoon siellä ulkomailla mitä haluaa. Varmaan on lastensuojelu taas kohta ovella. Puhelimeen minun ei tarvitse vastata, eikä sähköposteja lukea.

Mutta tästähän nyt siis seuraa se, että kun minä olin jo tuudittautunut ajatukseen, että ero on ohi, niin eihän se ole! Ei yhtään. Sehän on vasta alussa. Mies aikoo kiusata aina siihen saakka, kunnes lapset ovat täysi-ikäisiä. Aina ja aina vaan. Tästä syystä minun on keskityttävä tämän paskan lapioimiseen, eikä mihinkään uuden elämän rakentamiseen. Lapset on pidettävä pois jaloista, lapsia on suojeltava. Riitelyyn on oltava valmis ja väsymätön.

Tässä yksi päivä kirjoitin siitä yhdestä miehestä, jonka ehkä aioin treffata. Kirjoitin hänelle tänään lyhennetyn version tästä erosta, tämänpäiväisestä, omasta sairaudestani ja oletuksestani tulevaisuudesta. Että täällä on tarjolla kasa paskaa. Että kannattaisi mieluummin suunnata tarmonsa johonkin toiseen naiseen.

Tänään suoraan sanottuna vituttaa, mutta tyydyn nyt kuitenkin vain itkemään.